Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 07.04.2008 10:25
A A A

Poliisi epäilee taas suurta kuittipetosta rakennusalalla

Poliisi epäilee, että useissa rakennusalan yrityksissä on harjoitettu laajaa veronkiertoa. Tällä kertaa tekaistujen kuittien kaupasta epäillään useita remonttifirmoja.

Espoon poliisin mukaan rahaa on kierrätetty kirjanpidon ohi yli 9 miljoonaa euroa. Poliisi ja Uudenmaan verovirasto epäilevät, että kuittikauppa on jatkunut vuodesta 2004.

Se, kuinka paljon yritykset ovat hyötyneet tästä vältettyinä veroina, on vielä epäselvää.

- Verottaja laskee vältetyn veron määrän, kunhan tutkinta etenee, sanoi tutkinnanjohtaja rikoskomisario Jukka Paasio Espoon poliisin talousrikosyksiköstä.

Epäillyt yhtiöt ovat Suomeen rekisteröityjä. Niiden hallinnossa on sekä virolaisia että suomalaisia.

Kiinniotettuina on ollut toistakymmentä ja vangittuina alle kymmenen henkilöä.

Heitä epäillään muun muassa törkeistä veropetoksista ja törkeistä kirjanpitorikoksista sekä avunannosta näihin rikoksiin.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Kotimaa