Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 07.01.2010 12:56
A A A

Poliisipsykologi: Massamurhia vaikea estää

Massamurhia on vaikea estää, sanoo psykologi Lasse Nurmi keskusrikospoliisista. Hänen mukaansa mahdollisia tekijöitä on saatu kiinni lähinnä sattumalta - niin Suomessa kuin maailmallakin.

Koulupuolella on joukkosurmien ehkäisy edennyt Jokelan ja Kauhajoen sekä ulkomaisten esimerkkien opettamana. Psykologi Nurmen mukaan kahden vuoden aikana on tavoitettu useita tekijäkandidaatteja. Joka kerta on ollut kyse mielenterveydellisistä ongelmista, joita on sittemmin hoidettu.

Turvallisuuskoulutus vähentää joukkomurhien riskiä myös kauppakeskuksissa ja muilla julkisilla paikoilla, mutta täyteen torjumiseen ei riittäisi edes Itä-Saksan Stasin kaltainen valvontajärjestelmä tai Yhdysvaltain salaisen palvelun ammattitaito.

Nurmi kaipaa poliisille oikeutta käydä terveys- ja sotilasrekistereissä. Hän kannattaa myös lähestymiskieltoon asetettujen teknistä valvontaa vaikeimmissa tapauksissa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Kotimaa