Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 09.01.2010 14:40
A A A

Valelääkärisotku

Potilaita voi olla useampia satoja

Valelääkäriksi epäillyn espoolaisen hoidossa olleiden potilaiden tarkka määrä ei ole vielä selvillä. Potilaiden asiakirjoja tarkistetaan kuumeisesti Karjaalla ja Karkkilassa.

- Lista on pitkä, ja potilaiden lukumäärä on kolminumeroinen. Sen sijaan en vielä uskalla sanoa, onko potilaita sata, kaksisataa vai kolmesataa, kertoo lääkäritalo Mehiläisen lääketieteellinen johtaja Jarmo Karpakka.

Valelääkäriksi epäilty toimi Karjalla väliaikaisena terveyskeskuslääkärinä pari kuukautta.

Karpakka sanoo saaneensa tähän mennessä yhteydenoton yhdeltä potilaalta, jonka asioita tarkistetaan nyt tarkemmin. Potilastietojen tarkistukseen on irrotettu yksi lääkäri, ja työn arvellaan kestävän useita päiviä.

Karkkilassa valelääkäri toimi terveyskeskuksen vuodeosaston lääkärinä kahden lääkärin valvonnassa loppuvuodesta 2008 loppukesään 2009.

- Tarkistuksia on tehty syyskuusta lähtien eli heti, kun alkoi olla vahva epäilys siitä, että kyseessä ei ollutkaan pätevä lääketieteen kandidaatti, kertoo palvelulinjajohtaja Pirkko Hynynen.

Länsi-Uudenmaan poliisi ei ole saanut yhteydenottoja asian takia.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Kotimaa