Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 22.10.2009 10:26
A A A

Potilas joutui saattohoitoon tietämättään

Joroisten terveyskeskuksen ylilääkärin Pekka Lanton maratonoikeudenkäynti jatkui syöpään kuolleen miespotilaan tapauksen käsittelyllä tiistaina. Lanttoa syytetään riittämättömästä kivunlievityksestä ja siitä, ettei hän toiminut hoidossa yhteisymmärryksessä potilaan kanssa.

Pekka Lantto väitti, että saattohoidon aloittamispäätös vuonna 2002 oli ehdottomasti tehty yhteisymmärryksessä vuodeosastolle sijoitetun potilaan kanssa. Lantto uskoi erittäin vakavasti syöpäsairaan miehen tajunneen tilanteen.

- Saattaa olla, että en kertonut saattohoidosta, koska siitä olisi ollut enemmän haittaa kuin hyötyä, Pekka Lantto sanoi.

Lanton mukaan potilas oli ujo ja arka, tavallaan peräkammarin poika .

- Ei ollut mielestäni mahdollista neuvotella saattohoidosta, Lantto kertoi.

Omaisia ei tavattu

Myöskään omaisten kanssa saattohoidosta ei neuvoteltu, vaikka lääkärin eettiset ohjeet tätä edellyttävät, ellei potilas itse kykene vaikuttamaan hoitoonsa.

Lantto ei tavannut potilaan omaisia kertaakaan, eivätkä he Lanton mukaan ottaneet häneen yhteyttä.

Syyttäjä totesi, että potilaan voimakkaita alavatsa- ja selkäkipuja lääkittiin asiantuntijoiden lausuntojen mukaan riittämättömästi.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus TEO ja geriatrian erikoislääkäri Matti Mäkelä olivat antaneet lausunnot potilaan tahdon selvittämättä jättämisestä ja kipulääkityksen riittämättömyydestä.

Lantto: Potilaan etu

Lantto puolustautui toimineensa potilaan parhaaksi. Jos potilas olisi saatettu täysin kivuttomaksi, voimakkaat morfiinipohjaiset lääkkeet olisivat vieneet häneltä liikuntakyvyn.

Lantto epäili, että jos hän olisi nostanut lääkitystä kivuttomuuden tasolle, hän olisi ollut tässäkin tapauksessa syytteessä kuolemantuottamuksesta.

Puolustuksen mukaan syyte riittämättömästä kivunlievityksestä on lisäksi vanhentunut.

Lanton asianajaja Mikko Vesanen huomautti, että kipulääkitystä todistetusti kovennettiin alkuvaiheen jälkeen. Sitä ennen potilas sai tavanomaisia särkylääkkeitä ja mielialalääkkeitä.

Hoitajien merkintöjen mukaan potilaan kivut olivat välillä niin kovia, että hän ulisi ja itki . Koska Lantto ei tuolloin ollut paikalla, hoitajat kääntyivät Varkauden sairaalan puoleen. Sieltä kehotettiin saattamaan kipulääkitys pikaisesti oikealle tasolle.

Lantto ei kertomansa mukana ollut tietoinen siitä, että miehen kivut olivat näin kovat, vaikka niistä oli merkintöjä potilaskertomuksessa.

Lääkärikierroilla potilas ei Lanton mukaan kertonut kivuistaan eikä vastustanut hänelle määrättyä hoitoa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa