Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 05.10.2013 13:42
A A A

"Minulla on hoono soomi, vaikka olen kotoisin Joroisista"

Puhevamman kanssa elää 65000 suomalaista

Kuva: Leila Somer Puhevammaiselle Taina Intke-Sutiselle kodin somistaminen ja maalaaminen antavat uutta toivoa.

Puhevammaiselle Taina Intke-Sutiselle kodin somistaminen ja maalaaminen antavat uutta toivoa.

Taina Intke-Sutisen puhelin soi vuonna 2008. Työnantaja otti yhteyttä, koska naista ei töissä näkynyt.

– Puheeni oli mökeltämistä. En muista siitä itse mitään.

Esimies soitti Intke-Sutisen miehelle tilanteesta ja hetken päästä ambulanssi vei naisen sairaalaan.

– Aivoverenkiertohäiriö tuli pyytämättä ja yllättäen.

Kaksi ensimmäistä viikkoa hän vietti teho-osastolla tajuttomana. Sairaalareissu kesti yhteensä viisi kuukautta, joista kolme Neuronin kuntoutuskeskuksessa.

– Olen kiukkuinen, että näin kävi, mutta asialle ei voi mitään. Viisi vuotta sitten minulla alkoi uusi elämä.

 

Aivoverenkiertohäiriö vei taidon puhua.

– On vaikeaa, kun hermostuu ja ei saa sanottua, mitä haluaa.

Sitkeä harjoittelu viiden puheterapeutin avulla on selkiyttänyt Taina Intke-Sutisen puhetta paljon. Sanoja joutuu edelleen hakemaan ja puheen tuottaminen on edelleen hiukan vaikeaa.

– Minua luultu venäläiseksi ja englantilaiseksi, koska puhun kirjakieltä. Minulla on hoono soomi, vaikka olen kotoisin Joroisista, hän kertoo.

– Mien ja sien olen opetellut erikseen, sukuni on Karjalasta.

Intke-Sutinen saa avukseen vuodessa 180 tuntia tulkkipalveluita.

– Käytän niitä asioidessani virastoissa, esimerkiksi Kelassa. On paljon asioita, joita en pysty itse hoitamaan.

 

Suomessa on arviolta 65 000 ihmistä, jotka eivät pysty puhumaan tai joiden puhe on hyvin epäselvää. Puhevamma voi olla synnynnäinen tai seurausta aivoverenkierron häiriöstä, onnettomuudesta tai sairaudesta.

Ilmein ja elein onnistuu monen asian hoitaminen ja jatkuvasti kehittyvä teknologia tuo helpotusta kommunikointiin. Älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen käyttö onnistuu esimerkiksi katseella. Taina Intke-Sutinen hakee internetistä paitsi tietoa, myös hupia.

– Iloa arkeen tuo kuuntelulaite, johon saa tilattua kirjoja postitse verkon kautta.

6.10. alkaen vietetään valtakunnallista Puhevammaisten viikkoa.

Lähetä linkki
Sähköposti

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä