Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 09.09.2009 17:24
A A A

Puolukkasato jäämässä keskinkertaiseksi

Puolukka on kypsynyt tänä vuonna selvästi viime vuosia myöhemmin, mutta nyt marjat ovat valmiita poimittaviksi Etelä- ja Keski-Suomessa, kertoo Metsäntutkimuslaitos Metla. Pohjoisempana puolukkaan päästään vasta syyskuun puolenvälin jälkeen.

Metla ennustaa puolukkasadon jäävän keskinkertaiseksi, mutta metsien välillä on isoja eroja. Myös mustikkasato jäi koko maata ajatellen keskinkertaiseksi, vaikka paikoin marjoja oli hyvinkin runsaasti. Lakkasato oli suorastaan heikko.

Kantarelli- ja suppilovahverosadot olivat runsaita kuten viime vuosinakin. Herkkutatteja ei ole toistaiseksi saatu kovin paljon, mutta kokonaissadon ennustaminen on Metlan mukaan tässä vaiheessa vielä vaikeaa.

Myös monia myrkyllisiä sieniä on kasvanut tänä syksynä runsaasti. Esimerkiksi tappavan myrkyllisiä valkokärpässieniä ja myrkkyseitikkejä on tavallista enemmän.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa