Hoitajia uhattiin korvausvaatimuksilla
Ensimmäisestä rokotuspäivästä tuli farssi
Jussi Murtasaari, Marita Tiihonen
- Koskaan ei ole näin pitkässä jonossa oltu, totesivat Sirkka ja Pertti Laitinen Kuopion pääterveysaseman lähistöllä keskiviikkona iltapäivällä.
Sikainfluenssarokotukset käynnistyivät surkeasti Kuopiossa. Valtavan pitkät jonot ja epätietoisuus rokotteiden riittävyydestä hermostuttivat tunteja jonossa seisoneet ihmiset.
Pääterveysaseman eteen kerääntyi päivällä pahimmillaan satojen metrien jono, kun riskiryhmiin kuuluvien rokotukset alkoivat. Jonottajia oli enimmillään arviolta 600-700 ja jonotusaika pahimmillaan yli kaksi tuntia.
Ihmisiä jonotti sisälläkin kolmessa kerroksessa niin paljon, että ilmastointi meni sekaisin ja happi meinasi loppua.
Jonoa kertyi, koska terveysaseman sisälle päästettiin vain pieni joukko ihmisiä kerrallaan.
Sadat lähtivät kotiin
Myös rokotteiden riittävyys aiheutti melkoisia sekaannuksia myöhään iltapäivällä. Välillä ihmisille kerrottiin, että rokotteet ovat loppu, mutta sitten niitä löytyikin lisää. Noin 200 ihmistä lähti kotiin, koska he luulivat jäävänsä ilman rokotetta.
Rokotetta oli keskiviikoksi saatu kaikkiaan vain tuhat kappaletta, mutta sitä eivät jonottaneet tienneet.
Paikalle hankittiin vartijoita rauhoittelemaan ihmisiä.
- Heidät on hankittu henkilökunnan työrauhan vuoksi. Yritämme rokottaa mahdollisimman nopeasti, joten henkilökunnan aika ei voi mennä siihen,että rauhoittelemme ihmisiä oven ulkopuolella, sanoi Kuopion tartuntataudeista vastaava lääkäri Raija Savolainen päivällä.
Sikainfluenssarokotuksista on tullut Kuopiossa neuvontapuhelinnumeroihin ja terveyshenkilökunnalle päivittäin satoja puheluita. Osassa on esitetty uhkauksia.
- On uhkailtu, että minä tulen ja vaadin sen rokotuksen itselleni. On myös luvattu lähettää hautajaiskutsuja ja vaatia henkilökohtaisia korvauksia, jos ei saa rokotetta. Enimmäkseen ne ovat ihmisiä, joille se ei tässä vaiheessa kuulu.




