Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 09.05.2011 11:08
A A A

Sandels Rockin pornokeikasta sakot

Viime kesän Sandels Rockissa Iisalmessa suuseksiä ja masturbointia lavalla esittäneet nainen ja mies ovat saaneet sakot sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamista. Asia oli syyteharkinnassa syyttäjällä, joka päätyi rangaistusmääräysmenettelyyn.

Tamperelaiset 28-vuotias mies ja 19-vuotias nainen saivat molemmat 10 päiväsakkoa. Maksettavaa kertyy kummallekin 60 euroa. He eivät kiistäneet tekoaan, eivätkä vastustaneet sakkoja.

Kaksikko aiheutti pahennusta kemiläisen Multi Climex -yhtyeen keikalla. Myös bändin perustajajäsenen ja edustajan osallisuutta selvitettiin, mutta syyttäjän päättyi syyttämättäjättämispäätökseen maaliskuussa.

Syyttäjän mukaan bändin edustaja ei ollut tietoinen siitä, että kaksikko tulee tekemään julkisesti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon. Heiltä oli tilattu vain eroottinen show.

Tapahtuman järjestäjät saivat jo aiemmin poliisilta puhtaat paperit.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa