| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Ahtaajien lakon sovittelu jatkuu
Kahdettatoista päivää jatkuneen satamalakon sovittelu jatkuu tiistaina. Perjantaina keskeytetyt neuvottelut alkavat jälleen iltapäivällä.
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n ja Satamaoperaattorien neuvottelijat tapasivat viime viikolla neljänä päivänä, mutta minkäänlaista edistystä ei ole tapahtunut.
Keskeinen kiistanaihe on yhä se, minkälaisia korvauksia irtisanottaville tulisi maksaa, jos uutta työpaikkaa ei löydy.
Lakko on Metsäteollisuuden mukaan pysäyttänyt Suomen paperituotannosta lähes 60 prosenttia.
Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen arvostelee lakkoilevia ahtaajia työpaikkojen vähentämisestä. Jaatisen mukaan lakko on vienyt työt jo ahtaajia suuremmalta joukolta työntekijöitä. Työt ovat työnantajaliiton mukaan loppuneet yli 3 700 metsäteollisuuden työntekijältä.
Jaatinen muistuttaa lakon aiheuttavan monien kerrannaisvaikutusten ja menetetyn tuotannon lisäksi tehtaille jatkuvasti lisäkustannuksia. Niiden on huolehdittava muun muassa koneista, lämmöntuotannosta ja vartioinnista normaalisti.


