Ampuja valitsi uhrinsa
Sello-tutkinta päättyi: Motiivia ei löytynyt
Jerri Koskinen, STT
Poliisi on saanut Sellon joukkosurmien tutkinnan päätökseen, kertoo Iltalehti. Mies surmasi viime uudenvuodenaattona Espoossa viisi ihmistä ja lopulta itsensä. Uhrien joukossa oli neljä Sellon Prisman työntekijää sekä ampujan entinen naisystävä.
- Mitään selkeää motiivia ei tullut esiin. Ampuja ei jättänyt suullista tai kirjallista viestiä, joka valottaisi hänen tekojaan, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Esa Grönlund kertoo Iltalehdelle.
Grönlund arvioi lehdessä silmittömän verityön syyksi seikkoja, joita on jo julkisuudessa pohdittu.
- Syyt liittyvät mahdollisesti ongelmalliseen parisuhteeseen, eroamiseen ja mustasukkaisuuteen.
Valitsi uhrit
Poliisin mukaan kauppakeskus Sellon ampuja Ibrahim Shkupolli valikoi uhrinsa Prisman henkilökunnan joukosta. Juuri valmistunut esitutkinta antaa osviittaa siitä, miten valinta tapahtui.
Shkupolli tappoi entisen naisystävänsä teräaseella ja ampui sen jälkeen neljä naisen työtoveria Sellossa uudenvuodenaattona. Lopuksi hän ampui itsensä.
- Jotkut asiat ovat vaikuttaneet siihen, miksi juuri nämä henkilöt valittiin. Syyt liittyvät aikaisempiin tapahtumiin. Ne selviävät pöytäkirjasta, kun se tulee julkiseksi, Grönlund sanoo.
Shkupolli ei poliisin tietojen mukaan puhunut kenellekään väkivaltaisista suunnitelmistaan tai jättänyt niistä mitään viestiä. Grönlundin mukaan rikosten motiivi liittyi varmaankin parisuhteen päättymiseen ja mustasukkaisuuteen, mutta varmasti tätä ei voi sanoa.
Shkupollin menneisyyttä yritettiin valottaa myös kansainvälisillä kyselyillä, jotka eivät poliisin mukaan tuoneet selvyyttä motiiviin.
Tapauksen esitutkintapöytäkirja on näillä näkymin tulossa julki ensi viikolla.




