Ylijohtaja kaivoksesta: Talvivaara ei saisi enää lupia
Kari Angeria
Pohjois-Savon elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksen (ely) ylijohtaja Kari Virranta ei usko, että Talvivaara olisi saanut kaivokselleen ympäristölupia, jos todelliset päästöt olisi tiedetty.
– Näillä tiedoilla Talvivaara ei saisi enää lupia. Nyt tiedetään, että Talvivaara pilaa ympäristöä. Lähtökohta on, että kohtuutonta ja laaja-alaista pilaamista ei voi hyväksyä, Virranta sanoo.
Virranta kuitenkin korostaa, että kukaan ei osannut ympäristölupaa myönnettäessä aavistaa, miten tilanne kehittyy.
– Jälkeenpäin on huomattu, että olisi pitänyt olla tarkempana.
Ylä-Savon soten ympäristölautakunnan ehdotusta hallintopakosta Virranta pitää rajuna. Hallintopakolla kaivos voitaisiin sulkea nopeastikin, jos saastuttaminen ei pääty.
– Toisaalta pitäähän likaamisen loppua.
Talvivaara aikoo vähentää vesipäästöjensä sulfaattipitoisuutta investoimalla suolan poistoon. Yhtiö kertoo uusista investoinneista ja niiden aikataulusta tarkemmin tänään.
Lue lisää tiistain Savon Sanomista.








