EmediateAd

Terroriuhka yhä pieni Suomessa

11.3.2010 13:29 (Päivitetty 11.3.2010 13:29) STT

Terrorismin uhka on Suomessa yhä vähäinen, todetaan valtioneuvoston tänään hyväksymässä kansallisessa terrorismintorjunnan strategiassa.

Strategian mukaan Suomen maltillinen muslimiyhteisö toimii vastavoimana väkivaltaiselle uskonnolliselle radikalisoitumiselle. Viitteitä on kuitenkin siitä, että Suomi toimisi ulkomaisten terroristiverkostojen tukialueena.

Merkkejä on kuitenkin nähty siitä, että ulkomailla toimiville väkivaltaisille ryhmille pyritään löytämään kannattajia paikoista, joissa maahanmuuttajat ovat alttiita tarkoitushakuiselle radikalisoinnille, kuten esimerkiksi pakolaiskeskuksista.

Strategian mukaan Suomi ei ole toistaiseksi leimautunut terrorismin kohdevaltioksi, ja Suomeen tai suomalaisiin kohteisiin välittömästi kohdistuvan terrorismin uhka on nykyisellään vähäinen. Uhkaa saattaa kuitenkin lisätä Suomen osallistuminen kriisinhallintaoperaatioihin ja eri konfliktialueiden terrorismiin kytköksissä olevien henkilöiden määrän kasvu Suomessa.

Terrorismin vastainen strategia on laadittu laajapohjaisessa viranomaistyöryhmässä.

Kommentoi artikkelia