| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Googlen katukuvista tulvii valituksia
Lisää aiheesta
- Google kuvasi housuttoman miehen 11.2.10 16:25
- Google-autot keräsivät yksityistietoja verkon kautta 15.5.10 12:27
- Tietosuojavaltuutettu tutkii Googlen karttapalvelua 21.7.10 10:45
- Katso kotisi ja naapurisi Googlen kartoista 9.2.10 13:12
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio on jo saanut käsiteltäväksi Google Earth -palveluun liittyviä kansalaisvalituksia, kertoo Helsingin Sanomat verkkosivullaan.
Hakukoneyhtiö Googlen katunäkymäpalvelu laajeni tiistaina Suomeen. Jo samana päivänä yhtiö alkoi poistaa palvelustaan kuvia, joissa oli esimerkiksi humaltuneita ja seksikaupan ovella seisovia ihmisiä.
Tietosuojavaltuutettu muistuttaa, että kuvista huolestuneet voivat pyytää oman tai talonsa kuvan poistoa Googlelta. Myös kuvien sumennusta voidaan pyytää lisäämään klikkaamalla linkkiä katunäkymäkuvan alalaidassa. Google on luvannut reagoida käyttäjien pyyntöihin noin vuorokaudessa.
– Tämä päivä on osoittanut ainakin sen, että Googlen antamien lupausten perään pitää nyt katsoa, Aarnio sanoo lehtihaastattelussa.


