EmediateAd

Työtaistelu vaikuttaa myös KuopiossaToimihenkilöt aloittavat lakon kemianteollisuudessa

8.3.2010 19:52 (Päivitetty 8.3.2010 19:52)

Lisää aiheesta

STT

Kemianteollisuuden tuotantoon on tulossa lähiviikkoina häiriöitä. Akavalaisten ylempien toimihenkilöiden lakko pysäyttää huomisesta lähtien toimintoja 20 suurimmassa yrityksessä. Lakon piirissä on noin 7 500 palkansaajaa.

Huomenna parin päivän työtaistelu alkaa lääketehdas Orionissa ja sen tytäryhtiöissä. Se koskee kaikkia toimipisteitä Espoossa,Turussa, Hangossa, Oulussa ja Kuopiossa. Niissä lakon piiriin kuuluu yli tuhat ylempää toimihenkilöä.

Työtaistelu etenee parin päivän täsmälakoilla. Torstaina vuorossa ovat Neste, Gasum ja Aga.

Kiistan syynä on YTN:n vaatimus saada ylemmille toimihenkilöille kattava työehtosopimus, johon on kirjattu työsuhteen perusehdot. Nyt perustana on palkkapöytäkirja, jossa määritellään lähinnä vain palkat.

YTN vaatii työehtosopimusta, jossa tulisi olla sitovat kirjaukset muun muassa ylitöiden ja työmatkoihin käytetyn vapaa-ajan korvaamisesta, lomarahasta ja perhevapaakorvauksista sekä luottamusmiesten asemasta.

Kemianteollisuus on Suomen teollisuudenaloista kolmanneksi suurin.

Kommentoi artikkelia