Lähes kaikki kiistävät syytteet matkatoimistojutussa
STT

Lähes kaikki Töölön matkatoimiston jutun epäillyistä kiistävät syyllistyneensä rikoksiin tai olevansa vastuussa sotkuista yhtiössä torstaina alkaneessa oikeudenkäynnissä.

Ainoastaan erotettu talousjohtaja myöntää, että yhtiön tulosta oli paranneltu, mutta hänkin kiistää päävastuun tapahtuneesta. Talousjohtajan avustaja sanoi Helsingin käräjäoikeudessa tänään, että käsky lukujen kaunisteluun tuli muualta.

Matkatoimiston konkurssissa vuonna 2005 sadat jäivät työttömiksi ja tuhannet matkailijat menettivät rahansa. Kuluttajaviraston mukaan tuhatkunta asiakasta odottelee yhä korvausta, koska matkatoimiston vakuus kattoi vain kolmanneksen ennakkoon maksettujen matkojen hinnoista.

Syyttäjän mukaan yhtiö oli vaikeuksissa ja olisi pitänyt asettaa selvitystilaan jo 1990-luvun alkupuolella. Haastehakemuksessa todetaan, että kirjanpitoa vääristeltiin kauniimmaksi vuosien ajan. Jutussa on kyse lähinnä siitä, ketkä tästä tiesivät ja mikä oli heidän osuutensa asiassa.

Syytteessä on kymmenkunta ihmistä, joiden joukossa on yhtiön entistä johtoa ja tilintarkastajia.

Yksi syytetyistä on yhtiön toimitusjohtajana vuosina 2002–2003 toiminut Pertti Hätinen. Kirjanpitorikoksesta syytetty Hätinen on taustaltaan kuopiolainen pankinjohtaja, joka työskenteli ennen matkatoimistouraa 1980-luvun lopulla Kuopion SYP:ssa.