Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 07.02.2012 15:23
A A A

Yhdistys: Epäselvätkin lasten hyväksikäytöt poliisille

Tuomioistuinten pitäisi kertoa seksuaalirikostapauksista nykyistä enemmän julkisuuteen, katsoo uhreja auttava raiskauskriisikeskus Tukinainen. Se pitää salaisista oikeudenkäynneistä annettavia julkisia selosteita turhan niukkoina.

Yhdistyksen mukaan tapausten taustoja ja kulkua voitaisiin valottaa, vaikka uhrien henkilöllisyys onkin suojattava tiukasti. Näin saataisiin purettua rikoksiin liittyvää salailua ja lisättyä ymmärrystä siitä, mistä rikoksissa on kyse.

Lasten hyväksikäyttöjä on usein selvitetty perhepiirissä ja harrastusseuroissa, vaikka jutut olisi pitänyt viedä poliisille, katsoo raiskauskriisikeskus Tukinainen.

- Monesti ajatellaan, että jos tilanteesta ei ole selvää tietoa, siitä ei voi ilmoittaa poliisille. Näitä juttuja ei kuitenkaan pitäisi yrittää setviä keskenään, sanoo varatuomari Riitta Silver Tukinaisesta.

Yhdistys muistuttaa, että lapset eivät useinkaan pysty puhumaan hyväksikäytöstä.

Tukinaiseen otti viime vuonna yhteyttä parituhatta seksuaalisen väkivallan uhria, joista lähes puolet kertoi joutuneensa hyväksikäytön uhriksi lapsena.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa