Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 15.09.2012 23:44
A A A

Uloste- ja rasvalieju kaatoi ihmisiä Helsingissä

Uloste- ja rasvalieju sotki katua ja siinä liukastelleita ihmisiä Asema-aukiolla Helsingissä lauantai-iltana.

Tapahtumat saivat alkunsa puoli kuudelta illalla, kun tukkeutunut rasvakaivo nosti rasva- ja ulosteliejun kaivosta jalkakäytävälle Sokos Hotel Vaakunan ja ravintola Casa Largon edustalla. Asiasta ensimmäisenä kertoneen Helsingin Sanomien mukaan liejussa liukastelivat kymmenet ihmiset.

Paikalla käyneen STT:n toimittajan mukaan tilanne oli iltakymmenen jälkeen jo ohi, vaikka haju oli hyvin pistävä. Viemäriä tyhjennettiin ja katua pestiin kahden auton voimin.

HOK-Elannon ryhmäpäällikkö Satu Rytkösen tietojen mukaan viemärit ovat täyttyneet vesisateiden takia.

- Meillä on tieto, että katuviemärit ovat olleet piripinnassa. Tässä vaiheessa asiaa vielä selvitetään, Rytkönen kommentoi illalla.

Viemäriä tyhjentäneestä Eerola-yhtiöistä kerrottiin STT:lle, että tukkeutuneen viemärin päässä on useita ravintoloita ja hotelli. Vielä ei ole tietoa, miksi ja mistä tukos alun perin syntyi.

Lähetä artikkeliin linkki
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Kotimaa