Ulvilan murhasta tuomittu vaatii vapauttamista
STT
Ulvilan murhasta elinkautiseen vankeuteen tuomittu nainen vaatii vapauttamista vankilasta. Puolustuksen mukaan Anneli Auer ei pysty valmistautumaan hovioikeuden käsittelyyn kunnolla vankeudessa.
Naisen puolustus valitti Porin käräjäoikeuden tuomiosta Vaasan hovioikeuteen eilen.
Ulvilalainen perheenisä murhattiin kotonaan joulukuussa 2006. Käräjäoikeuden kolme tuomaria äänestivät viime kesänä naisen tuomiosta. Yksi tuomareista olisi hylännyt syytteet.
Puolustus on teettänyt uuden, tarkemman kopion hätäkeskuspuhelusta, jonka aikana mies kuolee. Puolustuksen mukaan nauhoitus osoittaa, että nainen ei ole syyllinen.
Valituksessa vedotaan siihen, että asunnossa oli perheen ulkopuolinen murhaaja veriteon aikana. Puolustus esittää lukuisia seikkoja kantansa tueksi ja muistuttaa esimerkiksi poliisikoiran löytämästä jäljestä talon takana.




