Ulvilan surman esitutkinta valmis – vaimo tunnustanut
STT
Poliisi on saanut valmiiksi Ulvilan surmajutun esitutkinnan. Surmasta epäilty nainen on tunnustanut surmanneensa miehensä.
Surma tapahtui Ulvilassa joulukuun alussa vuonna 2006, kun 51-vuotias mies riitaantui vaimonsa kanssa kotonaan. Riita yltyi väkivaltaiseksi, ja tilanne johti poliisin mukaan keittiöveitsen käyttöön. Mies sai surmansa ja nainen loukkaantui.
Epäilty nainen kertoi aiemmin, että surman teki taloon tunkeutunut naamiomies. Juttu sai yllätyskäänteen viime vuoden syyskuussa, kun poliisi pidätti naisen. Kuulusteluissa hän tunnusti surmanneensa miehensä. Perheen ulkopuolisia henkilöitä ei poliisin mukaan ollut tapahtuma-aikaan asunnossa.
Porin käräjäoikeus määräsi naisen vangittavaksi 28. syyskuuta todennäköisin syin murhasta epäiltynä.
Asia siirtyy syyteharkintaan Satakunnan syyttäjänvirastoon. Syyte on nostettava 26. helmikuuta mennessä.




