Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 13.04.2010 15:15
A A A

Lue kaikki arkistojutut aiheesta

Ulvilan verityön pitkä oikeuskäsittely alkaa

Ulvilassa reilut kolme vuotta sitten tapahtuneen surman oikeuskäsittely alkaa keskiviikkona. Nelilapsisen perheen äiti saa syytteen aviomiehensä murhasta.

Oikeudenkäyntiin on alustavasti varattu 12 päivää. Istuntojen aikana kuullaan runsaasti muun muassa rikostutkinnan ja psykologian asiantuntijoita. Jutun käsittely jatkuu toukokuun alkuun.

Satakunnan käräjäoikeus istuu juttua kolmen tuomarin kokoonpanossa. Syyttäjiä on kaksi.

Syyttäjän mukaan nainen surmasi miehensä joulukuussa 2006 aamuyöllä soittamansa hätäpuhelun aikana. Nainen väittää, että miehen puukotti ja hakkasi kuoliaaksi vieras tunkeutuja. Perheen lapset olivat tapahtumahetkellä kotona ja osin hereillä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa