Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 30.09.2009 14:23
A A A

Uskomaton mysteeri selviämässä

Leski tunnusti Ulvilan surman

Kolme vuotta sitten surmatun ulvilalaismiehen vaimo on tunnustanut tappaneensa miehensä, kertoo Satakunnan poliisi. Veritekoa edelsi kiivas perheriita.

Surmatyö tapahtui joulukuun alussa 2006. Kyseisenä yönä talossa olivat pariskunnan lisäksi heidän neljä lastaan.

Vainajan leski vangittiin murhasta epäiltynä toissa päivänä.

Vaimoa pidettiin tutkinnan alkuvaiheessa mahdollisena epäiltynä. Päälinjana oli kuitenkin pitkään etsiä ulkopuolista surmaajaa.

Surmayönä puolisot alkoivat riidellä ja kävivät lopulta käsiksi toisiinsa. Molemmat iskivät toisiaan samalla keittiöveitsellä.

Kuusirannan mukaan 55-vuotias mies oli elossa vielä silloin, kun runsaan neljän minuutin mittainen hätäpuhelu alkoi. Poliisin ehtiessä paikalle hän oli kuollut.

- Vanhin lapsi oli puhelimessa silloin, ja lopullisesti mies surmattiin sen puhelun aikana, kertoo rikosylikomisario Pauli Kuusiranta.

Hätäpuhelun soitti nyt vangittu nainen, joka kertoi jonkun tappajan tunkeutuneen asuntoon. Kuusirannan mukaan lapsi ilmeisesti jatkoi puhelua, jonka aikana äiti toisessa huoneessa päätti surmatyön.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa