Sasi: Vanhasselvitykset voivat venyä
STT
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) toivoo, että valiokunta pystyisi tutkimaan entisen pääministerin Matti Vanhasen (kesk.) virkatoimet syksyn kuluessa.
Sasi ei sulje pois sitäkään mahdollisuutta, että asian ratkaisu siirtyisi jopa vaalien yli seuraavalle eduskunnalle.
Poliisi on arvioinut, että osa Nuorisosäätiö-tutkinnasta saadaan valmiiksi vuoden loppuun mennessä.
Perheyritysten liiton mukaan Matti Vanhanen (kesk.) aloittaa työnsä suunnitellusti maanantaina.
Puheenjohtaja Anne Bernerin mukaan liitto ei kadu Vanhasen palkkaamista toimitusjohtajaksi, vaikka ex-pääministeriä uhkaa nyt joutuminen valtakunnanoikeuteen. Tutkimukset olivat tiedossa, kun uudesta työstä sovittiin alkukesällä.
Uusi työnantaja lähtee siitä, että ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan.
Pääministeri Mari Kiviniemen (kesk.) mukaan Vanhasen mahdollinen joutuminen valtakunnanoikeuteen ei ole "mikään mukava juttu".
Kiviniemi ei kuitenkaan pidä asiaa haittana eduskuntavaaleihin valmistautuvalle puolueelle.




