EmediateAd

Alkoholismigeeni altistaa myös ahdistukselle

28.11.2009 5:21 (Päivitetty 28.11.2009 5:21) STT

Geeniperimä selittää niin alkoholistien kuin peruskuluttajienkin viinankäyttöä, selviää tuoreesta väitöstutkimuksesta.

– Kaksi oluttuoppia tuottaa toiselle enemmän ja pidemmän aikaa mielihyvää kuin toiselle. Kokemus riippuu perintötekijöistä, sanoo lääketieteen lisensiaatti Tero Hallikainen Savon Sanomissa.

Lehden mukaan tutkimuksessa löytyy ensi kertaa Suomessa todisteita alkoholismin periytyvistä alatyypeistä.

Enemmistöön kuuluvat ykköstyypin alkoholistit sairastuvat aikuisiällä ja ovat usein ahdistuneita, mutta ympäristölleen vaarattomia. Heiltä löytyi useammin geeni, joka pitkittää alkoholista saatavaa mielihyvän kokemusta. Sama geeni altistaa myös ahdistukselle.

Kakkostyypin alkoholisteilla sairaus alkaa jo murrosiässä ja siihen liittyy väkivaltaisuutta. Heiltä löytyi usein geenimutaatio, joka voi edistää aggressiivista käytöstä.

Pelkät geenit eivät selitä alkoholismia. Hallikaisen mukaan ympäristön vaikutus on vähintään 50 prosenttia.

Väitöskirja tarkastetaan Kuopion yliopistossa ensi perjantaina.

Kommentoi artikkelia