| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Vammaisjärjestöt: Palveluki ei ole kaikille sama
Lisää aiheesta
Vuoden voimassa olleen vammaispalvelulain soveltamisessa eri puolilla maata on suuria eroja. Vammaisjärjestöjen edustajien mukaan osa kunnista on halunnut testata lain vahvuutta.
Hallinto-oikeuksien jo ratkaisemia kiistatilanteita ovat olleet muun muassa lähiomaisen oikeus toimia henkilökohtaisena avustajana. Myös vanhuuden ja vammaisuuden rajanveto, vaikeavammaisen asumisjärjestelyjen vaikutus avun saantiin ja tulkinnat oman tahdon ilmaisemisesta ovat aiheuttaneet kiistatilanteita.
Vammaispalvelulain uudistuksen myötä vaikeavammaiselle syntyi subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen apuun. Apua voi saada normaalien päivätoimien lisäksi kodin ulkopuoliseen harrastamiseen ja vapaa-ajan viettoon 10 tuntia kuukaudessa. Ensi vuonna määrä kasvaa 30 tuntiin.


