EmediateAd

Viitostie Facebookiin

20.8.2010 13:19 (Päivitetty 20.8.2010 13:19)
Kuva: Olli Herranen

Yksi viitostien käynnissä olevista projekteista on Kallansiltojen kunnostushanke Kuopion ja Siilinjärven välillä.

Lisää aiheesta

Jerri Koskinen

Valtatie 5 eli viitostie on rynnimässä internetin yhteisöpalveluun Facebookiin. Tiettävästi muita suomalaisia tieväyliä ei yhteisöpalvelussa vielä ole.

Viitostie on noin 900 kilometriä pitkä valtatie, joka kulkee Heinolan Lusista Mikkelin, Kuopion ja Kajaanin kautta Sodankylään.

Facebookin kautta jaetaan tietoa viitostien kuulumisista ja ajankohtaista asioista. Kampanja on osa viime vuoden lopulla aloitettua viitosväylän kehittämishanketta, jossa korostetaan viitostien peruskorjauksen tärkeyttä Heinolan ja Kajaanin välillä.

Viitostie ry:n puheenjohtaja, Etelä-Savon kauppakamarin toimitusjohtaja Markku Kakriainen on tyytyväinen, ettei Itä-Suomen tierahoja viedä Seinäjoki-Oulu-rataosuuden parantamiseen eikä muihin väylähankkeisiin valtion ensi vuoden budjetissa.

Viitostien peruskorjaus Lusi-Mikkeli ja Päiväranta-Vuorela sekä valtatien 14:n Savonlinnan rinnakkaisväylän ensimmäinen vaihe etenevät ensi vuonna hallituksen budjettiesityksen mukaan sovitusti.

Viitostietä kunnostetaan parhaillaan myös Mikkelin eteläpuolella Koirakivi-Hurus-osuudella.

Kakriainen pitää tärkeänä, että tien peruskorjaus jatkuu saumattomasti etelästä pohjoiseen.

- Viitosväylä on tärkeä yhteys Helsingin ja Pietarin metropoleista Järvi-Suomeen, Kainuuseen ja Lappiin, hän korostaa.

Keskustelua aiheesta Jouni Mäkelä, Kuopio | 20.8.2010 16:15:40 Pitäisiköhän jokaisella kadullakin olla facebookissa oma ryhmänsä.

"Retkeilijäntie on rynnimässä facebookiin. Tiettävästi muita kuopiolaisia katuja/teitä ei yhteisöpalvelussa vielä ole"
Vastauksia: 1 | Osallistu keskusteluun