WinCapita houkutteli satojen prosenttien tuotoilla
STT
Monet WinCapitaan sijoittaneet odottivat sijoituksilleen jopa useiden satojen prosenttien tuottoja. Vantaan käräjäoikeudessa on tänään kuultu kahta sijoitusklubiin uusia jäseniä hankkinutta miestä.
Jäseninä ollessaan he ovat olettaneet itsekin, että tulot tulivat klubin käymästä valuuttakaupasta. Jotkut jäsenet saivat jopa satoja tuhansia euroja, mutta iso osa jäi syyttäjän mukaan tappiolle.
Syyttäjä epäilee, että kyseessä on ollut pyramidipeli ja että pääosa uusien jäsenien sijoittamista rahoista on mennyt vanhoille jäsenille.
Tänään oikeudessa kuultu pääkaupunkilaismies kiisti pyramidipeliepäilyt. Hänen mielestään kaikki saivat tuottoja. Hän kertoi jääneensä itse tappiolle, mutta uskoo yhä, että olisi saanut satoja tuhansia euroja, jos toiminta olisi jatkunut.
Syyttäjä vaatii klubin perustajalle Hannu Kailajärvelle viiden vuoden vankeustuomiota. Sijoitusklubin toiminnan penkominen jatkuu juhannukseen, ja oikeuden ratkaisu valmistunee loppuvuodesta.




