Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 28.06.2010 09:57
A A A

KRP keräsi esitutkinnassa jättiaineiston

Wincapita-vyyhti etenee syyteharkintaan

Keskusrikospoliisi siirsi maanantaina Wincapita-esitutkinnan syyttäjälle syyteharkintaan. Poliisi epäilee viittä ihmistä muun muassa törkeistä petoksista, rahankeräysrikoksista ja törkeistä veropetoksista. Poliisin mukaan esitutkinnassa selvisi, ettei sijoitusklubi tehnyt tuottoisaa vedonlyöntitoimintaa tai valuuttakauppaa.

Pääepäilty tutkinnassa on ollut lakkautetun sijoitusklubin perustaja vuonna 1962 syntynyt Hannu Kailajärvi.

WinCapitan esitutkinta aloitettiin maaliskuussa 2008. Tähän mennessä KRP on kuullut esitutkinnassa yli 3 200 ihmistä, joista suurin osa on mukana jutussa asianomistajana. Asianomistajien kärsimät vahingot ovat yhteensä noin 41 miljoonaa euroa. Vahingonkorvausvaatimukset ylittävät tällä hetkellä 32 miljoonaa euroa.

Kaikkiaan WinCapita-juttussa on vakuustakavarikossa tai hukkaamiskiellossa tällä hetkellä 19,7 miljoonan euron arvosta omaisuutta.

Keskusrikospoliisi kahlasi tutkinnassa läpi valtavan tutkintamateriaalin. Esitutkinnassa on käytetty muun muassa kymmeniä tuhansia sähköpostiviestejä. Kuulusteluja ja kirjallisia todisteita kertyi noin 5 200 sivua. Lisäksi asianomistajien ja epäiltyjen kuulusteluja on tallennettu noin 140 mappiin.

Jutun pääepäiltynä pidetty Kailajärvi pidätettiin viime vuoden joulukuussa Etelä-Ruotsissa. Hän piileskeli poliisia pienessä mökissä noin puoli vuotta ennen kuin jäi kiinni.

Esitutkinta jatkuu vielä useiden pyramidihuijauksessa mukana olleiden henkilöiden osalta.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kotimaa