Yle: KRP selvittää Urheiluopistosäätiön vaalitukia
STT
Keskusrikospoliisi selvittää demaritaustaisen Urheiluopistosäätiön toimintaa, kertoo Yle. KRP ei Ylen mukaan halua kommentoida asiaa millään tavalla.
Virallista rikostutkintaa Urheiluopistosäätiötä vastaan ei kuitenkaan ole aloitettu, eikä ketään yksittäistä henkilöä ainakaan toistaiseksi epäillä rikoksesta.
Patentti- ja rekisterihallituksen selvityksen mukaan Urheiluopistosäätiö on jakanut 34 000 euroa vaalitukea vastoin säätiön omia sääntöjä. Tuki hankittiin ostamalla seminaarilippuja ja taide-esineitä. Patentti- ja rekisterihallitus antoi viime vuonna säätiölle huomautuksen vaalirahan jakamisesta.
KRP on jo vuoden ajan tutkinut, onko keskustalainen Nuorisosäätiö jakanut vaalitukea vastoin sääntöjä. Nuorisosäätiöstä tutkintapyynnön poliisille teki Patentti- ja rekisterihallitus, mutta Urheiluopistosäätiön osalta hallitus ei kääntynyt poliisin puoleen.




