| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Mielisairaaloiden arki on karua PrinsessassaPsykiatrian ammattilaiset hoidoista: Överiksi meni
Katja Kukkola näyttelee Prinsessassa Anna Lappalaista, joka luulee olevansa kuninkaallinen.
Prinsessa-elokuvan ennakkonäytökseen kutsuttujen psykiatrian ammattilaisten mielestä elokuva ei esitellyt mielisairaaloiden arkea toden tuntuisesti.
–No, menihän se vähän överiksi, vaikka toisaalta kertoo psykiatrian tieteenalan nuoruudesta, ammattilaiset kommentoivat.
Elokuva vaatii aina dramatisointia, mutta tarinassa nähtävien insuliinisokkien, sähköhoitojen, alkoholin pakkojuoton ja lobotomialeikkausten esittelemistä hoitoväki ei katsonut hyvällä.
–Ruuan heittelykin tuntui kummalliselta. Hupiosuuksia oli liikaa, sillä käytännön työ on esitettyä totisempaa, Harjavallan sairaalan eläkkeellä olevat johtava ylihoitaja Mauri Nordberg miettii.
Elokuva kertoo tositarinan rikkonaisen lapsuuden eläneestä Anna Lappalaisesta, joka tuodaan Kellokosken mielisairaalaan 1930-luvulla. Parantumattoman harhansa mukaan hän on kuninkaallinen Buckinghamin palatsista.
Arto Halosen ohjaama elokuva saa ansi-iltansa 10. syyskuuta.


