Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 30.04.2009 05:01
A A A

Barso ottaa valokuvia torilla vappuna

Itse Victor Barsokevitsch herää henkiin Tumi Turusen hahmossa vappuna Kuopion torilla: "Barsolla" on mahdollisuus otattaa potretteja ja ryhmäkuvia vanhaa Puijon tornia esittävän taustamaalauksen edessä vapun päivänä klo 10-14.

Vapun valokuvausperinne käynnistyi Kuopion Pressiklubin toimesta 1982 ja sittemmin siitä vastasivat lehtikuvaajat. Vuosien varrella vain pari vappua on jäänyt erinäisistä syistä väliin. Tänä vuonna sen on ottanut järjestettäväkseen VB-valokuvakeskus.

Taustana käytettävän Puijo-maiseman maalasi Savon Sanomien graafikko Jouko Kääriäinen. Kertaalleen maalaus on pitänyt uusia.

- Alkuvuosina otimme valokuvia polaroid-kameralla ja sitten siirryttiin värinegatiiveihin, joista kuvat tehtiin saman tien valokuvaliikkeessä, perinnettä aloittamassa ollut valokuvaaja Mauno Hämäläinen kertoo.

Nyt kuvat otetaan digikameralla ja tulostetaan kokoon 15 x 20. Kuvien hinta on 10 euroa ja ne ovat noudettavissa VB-keskuksesta (Kuninkaankatu 14-16) ensi tiistaista lähtien.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kulttuuri