EmediateAd

Caetano Veloso Helsingin juhlaviikoille elokuussa

16.3.2010 10:30 STT

Brasilialaisen musiikin suuri nimi Caetano Veloso aloittaa Helsingin juhlaviikot hieman ennakkoon konsertoimalla Kulttuuritalolla tiistaina 3. elokuuta.

Vuonna 1942 syntynyt Veloso on yksi tunnetuimpia brasilialaisia laulaja-lauluntekijöitä. Kulttuuri-ikoniksi kohonneen taiteilijan ura alkoi 1960-luvulla Tropicália-yhteisöstä. Sittemmin hän on julkaissut omalla nimellään yli kolmekymmentä albumia.

Helsingin konsertissa kuullaan muun muassa tuotantoa taiteilijan uusimmalta levyltä, zii e zie.

Helsingin juhlaviikkoja vietetään varsinaisesti 20.8.–5.9. Veloson ohella ennen sitä esiintyy myös pianisti Jevgeni Kissin Finlandia-talossa 14. elokuuta. Osana Juhlaviikkoja järjestettävä Flow Festival valtaa Suvilahden 13.–15. elokuuta.

Kommentoi artikkelia