| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Donner suunnittelee Haavikko-elämäkerrasta elokuvaa
Mauno Saaren Haavikko-elämäkerrasta on suunnitteilla elokuva. Idean takana on Jörn Donner, joka itse tuottaisi ja ohjaisi elokuvan, kun taas Mauno Saari käsikirjoittaisi sen. Hankkeella ei toistaiseksi ole rahoitusta.
Donner kertoo lukeneensa Haavikko-niminen mies -kirjan kahteen kertaan. Hän myös tunsi Paavo Haavikon verraten hyvin.
– Minua kiinnostaa se, kuinka tunnustettua kirjailijaa ja akateemikkoa kohdellaan hänen viimeisinä aikoinaan. Se ei ole kovin imartelevaa kenenkään kannalta. Siinä on surkuhupaisia farssin piirteitä, mutta se on myös tragedia, Donner kertoo puhelimessa.
Hänen mukaansa elokuva keskittyisi Haavikon viimeisiin vuosiin, kun tämä ei enää nähnyt kirjoittaa, vaan alkoi kertoa tarinaansa elämäkerturilleen.
– Olemme sopineet, että Saari kirjoittaa muutamia kohtauksia valmiiksi. Vähän samaan tapaan kuin Ingmar Bergmanin elokuvassa Kohtauksia eräästä avioliitosta tähän tulisi Kohtauksia erään runoilijan elämästä, Donner kaavailee.
Donnerin mukaan elokuvan aloittaminen jää joka tapauksessa vuoteen 2011.




