EmediateAd

Graffiti vaikuttaa nykytaiteessa

29.7.2010 11:12 (Päivitetty 29.7.2010 11:12) STT

Graffitikulttuuri on laajempi sosiaalinen ilmiö kuin vain yksi taidemuoto, sanoo Galleria Kalhama & Piipon taiteellinen johtaja Pilvi Kalhama.

Kalhama vertaa graffiteja yhteisötaiteeseen.

– Tekijä voi olla kuka vain, eikä välttämättä ole tärkeää, onko työ taidetta vai ei, hän sanoo.

Nykytaiteen museon Kiasman johtaja Pirkko Siitari on huomannut taiteilijoiden lainaavan graffitien maailmasta. Siitarin mukaan graffitin asema taidemaailmassa on kuitenkin ongelmallinen. Graffitit eivät varsinaisesti ole osa nykytaiteen instituutioita, eikä mikä tahansa jälki seinässä ole graffititaidetta.

Graffitit ovat myös yhteiskunnallinen kysymys. Siitari kaipaa pelisääntöjä viranomaisten ja graffitin tekijöiden välille.

Taiteilija Jani Tolinin mukaan on väistämätöntä, että graffiti noteerataan pian osaksi taidehistoriaa ja taideopetusta.

– Viimeiseen viiteenkymmeneen tai jopa sataan vuoteen kuvataiteessa on tuskin syntynyt mitään visuaalisesti, tyylillisesti ja kulttuurillisesti yhtä runsasta ja yhtä paljon kehittynyttä sekä hyvin dokumentoitua ilmaisumuotoa kuin graffitit.

Kommentoi artikkelia