Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 14.11.2010 15:18
A A A

Hei, kuule Suomi -konsertti hullaannutti Kuopiossa

Lauantai-iltana Kuopioon päättynyt Ultra Bra -teemakiertue Hei, kuule Suomi veti yleisön mukaansa Kuopion musiikkikeskuksessa.

Kuopion Nuorisokuoron, Sinfoniaorkesteri Tahdistimen ja pianisti-säveltäjä Kerkko Koskisen tukemat PMMP:n esiintyjät Paula Vesala ja Mira Luoti taputettiin lavalle niin monesti, että heiltä loppui omien sanojensa mukaan biisit.

Myös Kuopion nuoret tähtiesiintyjät saivat konsertissa sankareiden vastaanoton heti alkunauhan kutsuessa yleisöä pelaamaan meidän kanssa krokettia.

Viihdyttävän konsertin soundi muistutti laulajia, kuoroa ja orkesteria myöten hämmästyttävästi alkuperäistä.

Ennen Kuopiota Turussa, Helsingissä ja Oulussa ennen vieraillut kiertue myytiin loppuun joka kaupungissa Hyväntekeväisyyskiertue keräsi lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdetyöhön yhteensä yli 200 000 euroa.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kulttuuri