Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 25.10.2011 05:00
A A A

Johnny "Bleeding" Maddox haluaa olla taiteen barbaari

Kiltin miehen riettaat kuvat

Mies maalaa rajusti ja rivosti. Hahmojen sukupuolielimet ovat ronskisti esillä ja eritteet melkein valuvat värikkäistä kollaasimaalauksista katsojien päälle.

Pieksämäkeläistaiteilijan Johnny Bleeding Maddoxin, 25, debyyttiin I m sorry hahaha -näyttelyyn Topin galleriassa Pieksämäellä sopii vain yksi sana: räväkkä.

Joku on kirjoittanut gallerian vieraskirjaan: Ihan mummoa hirvittää! Tekstin perässä veikistelee hymynaama. Teokset liikuttavat katsojassa jotain.

- Kun siirrän tunteeni kuviin, toivoin, että voin olla vähän mukavampi ja kiltimpi ihminen. En ole oikeasti kuvieni kaltainen, eikä elämäni ole sellaista kuin näissä kuvissa. Minulle vain tulee parempi olo, kun teen tällaista. En halua ottaa edes kantaa kuvillani, taiteilija hymyilee.

Maddoxin taulujen maalikerrosten alta ja päältä löytyy muun muassa taiteilijan suussa ollutta purkkaa, rutisteltuja sipsipusseja, vanhaa pahvia, muovia, maalarinteippiä, liimaa sekä leivänmuruja.

- Haluan kokeilla kaikkea mahdollista. Olen taiteen barbaari ja teen 2,5-ulotteisia teoksia, ulostulevia pintoja, jotka voi ripustaa seinälle.

Johnny Maddoxin I m sorry, hahaha -näyttely Topin Galleriassa Pieksämäellä 28.10. asti.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Kulttuuri