Jälleen pitää ihmetellä, millainen määrä uusia nuoria, päteviä jazzmuusikkoja Suomesta löytyy aina.
Sen osoitti myös Auteur Jazz -sekstetti: Antti Hynninen, saksofonit, Joakim Berghäll, saksofonit, Antti Kujanpää, pianot, Eero Tikkanen, kontrabasso, Tatu Rönkkö, rummut, ja Abdissa Assefa, perkussiot. Näistä muusikoista vain Assefa lienee maassa aiemmin selvästi tunnettu.
Auteur Jazz esiintyi bändinjohtaja Antti Hynnisen sävellyksin. Ne osoittautuivat toimiviksi, kahden saksofonin esitellessä useimmiten temaattisen materiaalin. Yhdellä kuulemalla sävellyksistä ei kuitenkaan erottunut mieleen jääviä melodioita.
Kaikkien kuuden soittajan ollessa samalla kertaa toimessa kuulijalla oli paljon musikaalista informaatiota omaksuttavana. Soivan materiaalin hahmottaminen onnistui, sillä musiikki toimi sisäisesti hyvin jäsentyneenä ja muusikot hallitsivat ohjelmiston suvereenilla, täsmällisellä varmuudella ja spontaaniudella.
Ensimmäisen, rytmisesti rauhallisena virtaavan numeron alussa saksofonit tarjosivat kuulijalle hieman organum-tyyppistä kaksiäänisyyttä. Pian Berghällin alttosaksofoni soi pulppuavana, ja myöhemmin suggestiivisella otteella bändi siirtyi häipyviin tehoihin.
Seuraava numero eteni raatelevan nopeassa tempossa, ja molemmat saksofonistit soittivat dynamiittiset soolot. Se oli täyttä ilmaisuriemua.
Bändi vaihtoi seuraavaksi ilmaisun karnevalistiseksi, ja sävellys eteni reippaan kävelyn tarttuvassa tempossa.
Jälleen seurasi uusi rytmi. Nyt tulkinta suuntautui selkeästi jazzin päävirran, mainstreamin tyyliseksi. Rönkkö ja Assefa soittivat dueton. Siitä tuli rytmistä hyökyvää massaa, joka oli samalla sisäisesti loogisesti tiukasti jäsenneltyä. Bändin ilmaisuenergia oli suunnaton.
Vaihtuvista tempoista syntyvällä jännitteellä toimi kappale, jossa Hynnisen tenorin ja Berghällin baritonin laahaavat hitaat sävelet siirtyivät kiihkeän nopeaan tempoon.
Mahdollisesti Haydnin Rummunlyönti-sinfonia oli toiminut sävellysvirikkeenä numerossa, joka alkoi kuulijan miltei tuolilta pudottavalla aksentilla ja jossa hurjia aksentteja tuli yllätyksenä lisää silloin tällöin: "Eipäs torkuta täällä!"
Herkullinen oli numero, jossa muusikot tarjosivat suuren joukon sointi- ja tyylisitaatteja, oikean tyylikirjon. Berghäll soitti villin soolon aivan selvillä Paul Desmondin alttoväreillä, mutta muutti soinnin pian karheammiksi.
Rönkkö toteutti rummuilla hilpeät kilkutukset, Assefa seurasi vanavedessä. Täyttä musiikkihuumoria.
