Säkenöivää valtavirtajazzia

Kuva: Susanna Alatalo

Nelitahti-kvartetti, Petteri Sariola soolo Lumo-festivaali Kuopion Wanhassa Satamassa 12.6. Ei ole tarpeen muistuttaa, millä paikalla Jukka Perko alttosaksofoni, Teemu Viinikainen kitara, Ville Huolman kontrabasso, ja Teppo Mäkynen rummut, ovat suomalaisten jazzmuusikkojen ranking-listalla. Yhtä kaikki näistä miehistä muodostuva Nelitahti-yhtye on oikea superkokoonpano.

Bändin ensimmäinen kuultu kappale Bebop toimi kuulijalla konsertin tyylilajin suunnistuskarttana. Siis bebopia, jazzin aitoa päävirtaa, mainstreamia. Musiikki rupesi heti svengaamaan riemullisesti kuin hirvi ja tuotti kuulijalle puolieuforisen olotilan.

Ville Huolman soitti seuranneen bluesin alkuun komean bassosoolon, Huolman ja Teppo Mäkynen sävyttivät kappaleen edetessä sen rytmin bluesmarssiksi.

Pari kertaa elämässä voinee käyttää kritiikissä termiä nerokas. Nyt näin on sanottava kappaleen Rantakoivun alla sovituksesta. Tulkinnasta muodostui yleisölle jonkinmoinen hartaushetki, Teemu Viinikainen käytti erikoisen hienosti sävytettyjä sointuja, duuritaite hahmottui miltei shamanistiseksi.

Yhtye piti musiikin gourmet-tasoa yllä koko illan. Dave Brubeckin sävellyksen Blue Rondo a la Turk tulkinta sitoi kuulijan epäsymmetrisine rytmeineen maagisesti, Teemu Viinikainen taituroi herkillä huiluäänillä.

Klassiseen musiikkiin viittaavat polyfonia-sävyt olivat taustalla Nelitahdin versiossa Jerome Kernin sävellyksestä All the Things You Are Perkon ja Viinikaisen moderni polyfoniaharmonia oli tässä kiihottavan älyllistä ja komeaa, molempien soolot kerrassaan kukoistavia.

Kertomus sinänsä on sekin, että Jukka Perko on tehnyt aikoinaan yhteistyötä legendaarisen Dizzy Gillespien kanssa. Gillespien sävellyksen Con Alma tulkinta hahmottui sekin hartauden omaiseksi.

Toisenkin suomalaisen sävellyksen rikkaan omaperäinen jazzversio kuultiin, Oskar Merikannon Kesäillan valssin, tosin nelijakoisena variaationa. Teppo Mäkynen keräsi yleisön ihastuksen huudahdukset rumpusoolollaan.

Mikä sen iskevämpi encore-numero kuin Gillespien Night in Tunisia.

Nelitahdin jalosointinen työskentely, monine Perkon ja Viinikaisen huimine sooloineen, antoi ohessa käytännön vastauksen kysymykseen, mikä on melodian rooli. Sehän on musiikin keskeinen olemus.

Vuoden ylivoimainen jazzkonsertti tähän saakka!

Monipuolinen työkalu

Sariolan päätekniikka poikkeaa huomattavasti myös Stanley Jordanin ja Enver Izmailovin tapping-tyylistä, vaikkakin Sariola satunnaisesti käyttää myös tätä tekniikkaa. Hän läimäyttää (slam) voimakkaasti kitaran kantta, samalla kun vasemman käden sormet naputtavat akrobaattisesti kieliä nauhoihin. Tuloksena on salamana purkautuvia sävelryöppyjä, ei pitkiä melodioita.

Sariolan laulu ja kitarismi ovat tavattoman ekspressiivisiä, täynnä väkevää painetta. Ei ihme, että esiintyminen tarttui vahvasti nuoreen yleisöön.

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious