EmediateAd

The 69 Eyesin vampyyrimusa puree Amerikassa

19.11.2009 0:00
Kuva: Timo Isoaho

The 69 Eyes kävi levyttämässä yhdeksännen albuminsa Los Angelesissa. Maassa vallitsee Helsingin vampyyreille otollinen kiinnostus eläviin kuolleisiin.

Timo Isoaho

The 69 Eyesin status on nykyään Amerikassa sitä luokkaa, että pelkkä laulaja Jyrki Linnankiven läsnäolo tarkoittaa promootiota bändille.

Mies juttelee Los Angelesin kenties kuuluisimman rockbaarin eli Rainbow Bar And Grillin edessä niin Cypress Hillin legendaarisen Louis "B-Real" Freesen kuin lukuisten fanienkin kanssa.

Ainoastaan baarissa pitkään viihtyvä Motörheadin Ian "Lemmy" Kilmister ehtii poistua ennen juttutuokiota.

- Oli harvinainen ilta. Olen ollut Los Angelesissa jo pari kuukautta, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun ehdin mihinkään iltarientoihin. Työnteko on ollut todella tiukkaa.

The 69 Eyes on kaupungissa nauhoittamassa yhdeksättä studioalbumiaan nimeltään Back In Blood.

Koko konseptin luulisi olevan niin sanottu unelmien täyttymys, sillä USA on aina näyttäytynyt erityisen merkittävänä seutukuntana The 69 Eyesin maailmassa.

Linnankivi kuitenkin varoittaa tekemästä liian helppoja johtopäätöksiä.

- Edellinen Angels-albumi oli meidän "Amerikka-hehkutuksen" huipentuma. Juuri ennen levyn tekemistä olimme rundanneet USA:ssa ja reissu oli vahvasti mielessä. Back In Blood on tehty Los Angelesin palmujen katveessa, mutta pitkäsoitolla ei ole sinänsä paljonkaan tekemistä amerikkalaisen meiningin kanssa. Tulimme tekemään yleismaailmallista, rankkaa rocklevyä.

Kauhu myy
Back In Bloodin sanoitukset pyörivät täysin kauhu- ja vampyyriteemojen ympärillä.

- Olen toki kirjoittanut niistä aikaisemminkin, mutta viime vuosina nämä aiheet ovat olleet vähän sivummalla. Nyt verenpunaiset tarinat ovat tehneet paluun ja mikä hassuinta, vampyyriteemat nauttivat nyt USA:ssa vankkaa suosiota.

Linnankivi viittaa muun muassa Twilight-elokuvan ja True Blood -sarjan huimaan menestykseen.

- Olin aivan äimänä, kun levymme amerikkalaistuottaja Matt Hyde kertoi muun muassa Twilightin kovasta suosiosta. Matt nauroi, että Amerikassa tehdään jo kovaa vauhtia promootiota uudelle The 69 Eyes -albumille.

- Dollarin edullisen kurssin vuoksi saimme tietyllä rahalla enemmän studioaikaa Los Angelesista kuin Suomesta. Ajatus tuntuu hassulta, mutta tilanne sopii meille hyvin. Los Angelesin vaikutus kuuluu levyllä tiettynä ärhäkkyytenä, laulaja kuvailee.

Muun muassa Slayerin, No Doubtin ja Monster Magnetin kanssa aikaisemmin työskennelleen Matt Hyden läsnäolo on Linnankiven mukaan sähköistänyt tunnelman.

- Hyde on tehnyt bändille ihmeitä. Laulunikin kuulostaa nykyään paljon ilmeikkäämmältä. Ei se toisaalta ole kovin iso ihme, sillä Hyde on amerikkalaiseen tapaan erittäin vaativa mies.

The 69 Eyes tänään keikalla Puijonsarvessa.

Kommentoi artikkelia