Kuvataiteen uusi liiketoimintamalli
Kauppaa töiden käyttöoikeuksilla
Iikka Taavitsainen
Kuopiossa kokeillaan loppukesän aikana uutta kuvataiteen liiketoimintamallia. Teosten lisäksi kaupan ovat niiden käyttöoikeudet. Halukkaat voivat esimerkiksi ostaa oikeuden käyttää taideteoksen kuvaa käyntikorteissa tai yrityksen brändäämisessä.
Pilottivaiheessa on mukana yhdeksän pohjoissavolaista taiteilijaa, ja kaupan on kaikkiaan 250 teosta. Taideteoksen käyttöoikeus on mahdollista ostaa uuden Alaano-myyntijärjestelmän kautta.
- Järjestelmä laskee käyttötarkoituksen perusteella hinnan, ja sekä taiteilijalla että ostajalla on selvä käsitys siitä, mihin työtä käytetään. Kaiken on tarkoitus olla mahdollisimman helppoa. Toista tällaista järjestelmää ei ole koko maailmassa, kertoo Alaano-järjestelmän ideoija Mikko Mäntyniemi.
- Yhdellä teoksella voi olla monta funktiota, jos tekijät vain niin haluavat. Musiikissahan tällainen on jo arkipäivää. Syksyllä taiteilijoiden ja myynnissä olevien teosten määrää on tarkoitus kasvattaa entisestään.
Pilottihankkeessa mukana oleva kuvataitelija Jyrki Heikkinen pitää käyttöoikeuksien kauppaamista mielenkiintoisena kokeiluna.
- Kaikki kokeilut, joissa etsitään väylää taiteilijan ja ostajan välillä, ovat tärkeitä ja mielenkiintoisia. Uskon, että tällainen oikeuksien myyminen voi toimia, kunhan kaupankäynnissä ollaan tarkkoja. Kaiken pitää mennä pilkulleen oikein, ettei jää väärinkäsityksiä siitä, millaisia oikeuksia on kaupattu, Heikkinen sanoo.
Alaano-järjestelmän käyttöönoton on mahdollistanut Pohjois-Savon Taidetoimikunta ja valtakunnallinen ART360-hanke.
Hankkeessa mukana olevien taiteilijoiden töitä on esillä myyntinäyttelyssä Galleria 12:ssa 20.7.-15.8. Verkkokauppa osoitteessa www.alaano.fi.




