EmediateAd

Graafikko sukeltaa arjen pinnan alle

5.6.2009 0:01
Kuva: Vuokko Viljakka

Lohdutus, etsaus-akvatinta viime vuodelta on yksi näyttelyn uusimpia töitä.

Vuokko Viljakka

KRISTIINA LEHTONEN

Taidegrafiikkaa Taidekeskus Väinölässä 5.6.-31.7. 2009

Fiskarsin taiteilijayhteisössä vaikuttava taidegraafikko, Kristiina Lehtonen (s. 1967) on tuonut maailmansa kesäksi Varkauteen. Muun muassa Fiskarsin omista ja Sysmän Suvi-Pinx -näyttelyistä tutun taiteilijan grafiikkaa ei ole ennen nähty Pohjois-Savossa.

Väinölän näyttelyssä on 40 teosta, joista vanhimmat 1990-luvun lopusta. Vuodet eivät ole juuri muuttaneet graafikon tyyliä, eikä maailmaa.

Lehtosen kuvissa on naivistisen leppoisa ote. Esillä on esimerkiksi unelmiin liittyviä kuvia. Unelmat on sullottu haaveksijaa ilmassa kannatteleviin kuumailmapalloihin. Kissa unelmoi kaloista, hääpari punaisesta mökistä ja puutarhuri, kuinkas muuten, kukista. Ideat ovat hauskoja ja hyväntuulisia.

Lehtonen ei ahda kuvapintojaan liian täyteen ja jälki on siksi selkeää. On piristävää nähdä välillä naisgrafiikkaa, missä ei ole vain solakoita satuhahmoja, puutarhoja, avaruutta ja merenpohjaa. Lehtonen kuvaa oikeita ihmisiä ja eläimiksi kelpaavat ihan tavalliset kissat, koirat, linnut sekä kalat.

Taiteilija kaivautuu hienoviritteisesti tavallisen arjen pinnan alle ja nostaa vaikka lumienkelin jaloilleen.

Näyttelyn pääosassa on värigrafiikka, mutta mustavalkoistakin kannattaa pysähtyä tutkimaan tarkemmin. Niiden joukosta löytyy muun muassa vekkuli kuva, missä nainen kastelee jättiläismiehen paidankauluksesta pilkottavia rintakarvoja. Miehen kasvoista näkyy vain tyytyväiseen myhäilyyn taipuneet suupielet.

Kommentoi artikkelia