Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 13.03.2009 00:00
A A A

Kaupunkien kasvot

Museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta seisoo lattialla suuren valokuvan päällä ja yrittää tunnistaa 1930-luvun Varkaudesta vanhoja puutaloja.

Kuva liittyy Varkauden uudistetun museon uuteen näyttelyyn. Takana on kolmen vuoden työ. Sen tuloksena nähdään Varkautta rakennetun ympäristön kautta avaava näyttely Kerroksien kaupunki.

Kiinteän näyttelyn rinnalla Kerroksien kaupunki esittäytyy myös ensimmäisessä Varkaudesta koskaan tehdyssä verkkonäyttelyssä. Verkkonäyttelyyn liittyy yhdessä paikallisten opettajien kanssa verkkoon rakennettu opetus- ja tehtäväpaketti. Näyttely aukeaa osoitteessa www.varkaus.fi/kerroksienkaupunki.

Huippukaupunki - Varkautelaiset eivät välttämättä edes ymmärrä, kuinka arvokkaassa ympäristössä elävät. Aikansa ykkösarkkitehdit, Ivar ja Valter Thomé, Karl Lindahl, Bertel Jung, Carolus Lindeberg ja tietysti Alvar Aalto ovat jättäneet Walter Ahlströmin ansiosta ainutlaatuisen jälkensä Varkauden kaupunkikuvaan kaupunginarkkitehtiä Kalevi Väyrystä unohtamatta. Missään maailmassa ei ole vastaavaa, Melaranta muistuttaa.

Näyttelyn tarkoitus on kuoria kaupungin helmet esiin. Näyttely on jaettu eri aikakausien Varkauteen 1900-luvun alusta kasvavaan ja vaurastuvaan 1970-luvun kaupunkiin.

Näyttelyssä on mukana valokuvia ja karttoja, mutta myös mielenkiintoisia esineitä, muun muassa Tehtaan koulun aitoja kattotiiliä ja vuoden 1946 Varkauden asuntonäyttelyyn Poukka-huonekalusarjan mukaan teetetyt puukalusteet.

- Varkauden talotehtaan tyyppitaloja esiteltiin useassa näyttelyssä yleisölle. Poukan ohjeet julkaistiin paikallisessa lehdessä. Aika moni rakensi silloin varmasti sarjan kotiinsa, Melaranta sanoo.

Koe itse Wredenkadun museotalo on kokenut muodonmuutoksen. Talon uusi tulokas on sinne muuttanut taidemuseo.

Kaupunkiteema jatkuu taidemuseon avajaisnäyttelyssä. Kuopion ANTI-festivaaleilta alkunsa saaneen, turkulaisen valokuvataitelijan Juha Allan Ekholmin Replay - kaupunki roolipelin läpi -näyttelyssä sukkuloidaan puolestaan 1900-luvun alun ja parin vuoden takaisessa Kuopiossa.

Erikoista ympäri Suomea kiertäneessä, taiteilija Ekholmin Replay-näyttelyssä on ensimmäistä kertaa mukana oleva, kaikille avoin pelisali.

Näyttely ei sovi passiiviselle katsojalle. Se pitää kokea. Näyttelyn perusrunko on Kuopiossa 1900-luvun taiteessa vaikuttaneen Victor Barsokevitschin ja Ekholmin omat valokuvat Kuopiosta. Kuvat ja aikakaudet yhdistyvät tietokoneen ruudulla triptyykeiksi ja saavat eri merkityksiä.

- Kuvia on korttipakallinen ja niistä syntyy melkein 3 000 erilaista vaihtoehtoa. Olen koonnut osan minua puhuttelevia triptyykkejä kuviksi seinälle. Pelissä on sama idea ja sitä voi pelata kuin pasianssia. Yhdistän siihen ehkä vielä joskus kuopiolaista äänimaailmaa, taiteilija suunnittelee.

Replay-näyttely Varkauden taidemuseossa 26.4. asti.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näyttelyt