Kolminkertaista energiaa

Lena Cronqvist. Kolme päätä pinossa, 2006. Cronqvist on jättänyt perheasioiden käsittelyn teoksissaan ja keskittyy oman naiseutensa kuvaamiseen.

Outi Heiskanen. Kolme sisarta, 2009.

Irina Zatulovskaja. Kiitos, Kate maidosta. Öljymaalaus pellille, 2006

Kolme sisarta Lena Cronqvist,Outi Heiskanen ja Irina Zatulovskaja

Taidemuseo Meilahti Ruotsalainen Lena Cronqvist (s.1938), suomalainen Outi Heiskanen (s. 1937) ja venäläinen Irina Zatulovskaja (s.1954) ovat hengenheimolaisia. Tämä samansuuntaisesta ajattelusta, ystävyydestä ja naiseudesta kehkeytynyt yhteishenki saa materiamuodon näyttelyssä Kolme sisarta, joka on nähty sekä Venäjällä että Ruotsissa ja tulee päätepisteeseensä Helsingin kaupungin Taidemuseo Meilahdessa.

Näyttely ei esitä yhteistä manifestia, mutta epäilemättä sen sisältö kumpuaa eletystä naiseudesta. Tätä historiaa summaavat teoksissaan varsinkin Cronqvist ja Heiskanen.

Rajatilan kuningatar

Nyttemmin Cronqvist on jättänyt perheasioiden käsittelyn sikseen ja keskittyy oman naiseutensa ja sen historian kuvaamiseen. Aiemmissa maalauksissa vallinnut rajatila on vaihtunut suvereenin hallitsijan rooliin.

Pääosassa on nyt vanhan taiteilijan omakuvat, katse tyttöjen esipuberteettiin ja siihen liittyvät riitit.

Useissa maalauksissa Cronqvist esiintyy nukettajana teatterissa, jossa tyttönuket toimivat näyttelijöinä. Tämä maailma on milloin itseensä uppoutuneen hellyttävä, milloin julma. Taiteilijan ei tarvitse tähän osallistua; hänen oikeutensa on olla kommentoiva kuningatar. Että maalauksessa voidaan esittää läsnä olevina ollut ja nykyisyys ja vieläpä elämän myyttinenkin taso on ihmeteltävän maaginen taiteellinen teko.

Cronqvistin keramiikka- ja pronssiveistosten teemat ovat samat kuin maalausten ja niiden raskasta materiaaliaan väistävä keveys tuo mieleen Pablo Picasson lausahduksen:"Hyvä maalaus ansaitsee kommentikseen veistoksen".

Maanläheinen itä

Irina Zatulovskajan teokset on maalattu kömpelösti pellille, poisheitetyille laudan palasille ja muille käytöstä jääneille esineille. Siltikään ne eivät ole harrastajamaisia ja toimivat maalauksina teos toisensa jälkeen. Ryhdynkin etsimään tämän eleettömän läsnäolon aineksia.

Maalausten roskamateriaalipohja vie heti arte poveraan, vähillä aineksilla operoivaan taiteeseen.

Ruostunut pelti edustaa mitä tahansa seinää, puun kylkeä tai hiekkaa, jonne pakottavimmat olemassa olemisen merkinnät tehdään ilman suorituspainetta ja eläen vain ajatuksessa, että vastaanottaja voi olla kuka tahansa tai ei kukaan.

Tälle eksistentialistiselle alustalle Zatulovskaja maalaa aiheita, jotka ovat ihmisen elämän perusosasia. Teosten ilmiasu on vaatimaton, mutta niiden viittaukset moninaisia. Zatulovskajan tapa sommitella väräyttää mielen muistamaan venäläisen avantgarden ilmaisua ja eräskin kirsikka-asetelma on kuin nöyrä kunnianosoitus muotoa uudistavalle asetelmamaalaukselle. Tässä yhteydessä on perusteltua puhua valmiin esineen ja luodun kuvan luomasta hiljaisesta tiedosta.

Jaakko Rönkkö

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious