Michaël Borremans loistaa graafikkona mutta eksyy maalarina
Jaakko Rönkkö
Michaël Borremans Eating the Beard
Helsingin Taidehalli 20.8-9.10.2011
Helsingin Taidehallin syyskauden avaa belgialaisen maalarin, graafikon ja valokuvaajan Michaël Borremansin (s.1963) näyttely. Taidehallissa on esillä Borremansin maalauksia, piirroksia ja videoteoksia kymmenen viime vuoden ajalta. Helsingin juhlaviikkojen kanssa toteutetun näyttelyn on koonnut Stuttgartin Württenberischer Kunstverein.
Viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana valokuva ja maalaustaide ovat käyneet vuoropuhelua, jossa valokuva ottaa maalauksen roolia - näin esimerkiksi kuopiolaisen valokuvataiteilija Nanna Hännisen teoksissa - ja vastavuoroisesti maalaus hyödyntää valokuvan oletettuja todellisuusominaisuuksia.
Valokuvan ohella maalaustaidetta ovat innostaneet elokuvan ja videon pysäytetyt kuvat. Valokuvan tarkkuuteen liitetään maalauksellinen ele, ja näin luodaan uutta visuaalista todellisuutta, joka on kiinni maalauksen traditiossa mutta uusii sisältöä nykyteknologian suuntaan.
Valokuva on helppo ja näyttävä lähtökohta maalaukselle. Taiteilijan veri punnitaan siinä vaiheessa kun kysytään maalarin ammattitaitoa käyttää välinettään niin, että maalauksellinen ele ja ajatuksellinen sisältö nivoutuvat vakuuttavaksi kokonaisuudeksi.
Lähestymistavan mestareita ovat saksalainen Gerard Richter, joka purettuaan kansakuntansa draamaa valokuvaan assosioituvilla maalauksillaan siirtyi vapaaseen elemaalaukseen, ja belgialainen Marlene Dumas, joka lempeän julmasti kuorii maalauksissaan sukupuolirooleja, seksiä ja kuolemaa.
Kiltti mallioppilas
Helsingin Taidehalli ylistää Michaël Borremansin häkellyttävää tekniikkaa ja kykyä luoda salaperäisiä todellisuuksia. PR-osasto olisi saanut miettiä toisen kerran.
Belgialaisgraafikko on nimittäin kymmenen vuoden maalarinuransa aikana omaksunut oppipoikamaisen kiltisti kaikki valokuvapohjaisen maalaamisen maneerit. Piirtäminen on valokuvamaisesti jees, väriskaala kuin haalistuneesta värivalokuvasta ja maalauksen aihepiiri fragmenttimaista ja vailla aktiivista toimintaa.
Tuloksena on pysähtyneitä, lapsellisen yksinkertaisia kikkoja käyttävää alkeellista visuaalisuutta, joka varmaan näyttää hyvältä perintöhuonekalun vieressä, mutta jonka mainostettu sisältöulottuvuus ainakin tässä kokoonpanossa jää kevyen aneemiseksi. On kuin katselisi akatemian mallioppilaan lopputöitä, joihin professori on tyytyväinen, mutta varoittaa maneerien vaaroista.
Näitä maalauksia tuotetaan niiden ilmeisen hyvän menekin vuoksi, mutta ne eivät todellakaan ole kotonaan Helsingin Taidehallin vaativissa tiloissa.
Hieno graafikko
Näyttelyn paras anti löytyy Taidehallin pienistä sivugallerioista. Sinne on ripustettu parikymmentä guassia, piirrosta ja muutama pieni videoinstallaatio. Nämä teokset ovat aivan toisissa sfääreissä kuin näyttelyn pääanniksi tarkoitetut öljymaalaukset.
Lehdistötilaisuudessa Borremans ohitti kysymykset maalaamisestaan, mutta puhkesi innostuneeseen puheeseen, kun häneltä kysyttiin piirtämisen ulottuvuuksia.
- Olen kypsempi piirtäjänä kuin maalarina. Piirtäen voi tehdä mitä vain. Piirtämiseni alkaa yhteiskunnan rakenteiden ja hierarkioiden pohtimisena ja merkitysverkosto on loputon, Borremans sanoi.
Taiteilijan sanaan uskoo hänen mittasuhteilla leikkivää, tilaa fantastisesti käyttäviä guasseja ja akvarelleja katsoessaan. Tässä yhteydessä myös pienet videoinstallaatiot saavat syvyyttä ja moniulotteista purevuutta, joka Borremansin maalauksista puuttuu.
Pienissä ja tarkkoissa paperille toteutetuissa teoksissa Borremans jatkaa belgialaisen taiteen surrealistista ja piirrosperinnettä, joiden populääreimpinä tähtinä tulevat mieleen surrealisti René Magritte ja Tintti-sarjoistaan tunnettu Hergé.
