| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Pieni lapsi kohtaa suuren pahan Homasen töissä
Oululaisen kuvataiteilijan Pekka Homasen maalaukset ottavat kantaa nykymaailman sekasortoon Galleria Carreen näyttelyssä. Homasen teoksissa pienet lapset rinnastuvat "suureen pahaan maailmaan".
Homanen aloitti maalausten sarjansa jo vuonna 2001. Siitä lähtien hän on työstänyt teemaa eivätkä ikävät aiheet maailmalta vaikuta loppuvan.
- Lähipiirissä syntyneet lapset ja traagiset kuvat ympäri maapalloa tapahtuneista konflikteista saivat tunteeni pintaan. Halusin purkaa asian tavalla tai toisella. Syntyi maalaussarja, jossa kauniit pienokaiset tarkastelivat sotatapahtumia etäännytettyinä kokemuksina, Homanen kertoo.
Homanen käyttää teostensa aihioina pieniä luonnoksia, maalauksia ja valokuvia, jotka hän yhdistää tietokoneella teoksen juureksi. Myös oma lähipiiri heijastuu töihin, vaikka pelkistetyt ihmishahmot voisivat lopulta olla mistä päin maailmaa tahansa.
- Henkisellä tasolla omien lasten seuraaminen on tärkeä lisä lopullisessa tuotoksessa. Hymyt, itkut ja kaikki se, mitä pienokaisten elämässä päivittäin tapahtuu, suodattuvat jollain tasolla mukaan.
Pekka Homasen maalauksia Galleria Carreessa (Kauppakatu 13) 15.8. saakka.
|
|
Kuvataide ja näyttelyt
- Tilhi tukka pystyssä 17.01. 00:01 Iiro-Pekka Airola
- Taitonaiset paikallaan 13.01. 00:00 Ansa Heinonen
- Sisarukset vangitsivat talven valoa 13.01. 00:00 Vuokko Viljakka
- Tom of Finland -kokoelma Turkuun 18.12.2011 0:00
- Oiva ripustus antaa erilaisuudelle tilaa 6.12.2011 0:01 VUOKKO VILJAKKA
- Kiltin miehen riettaat kuvat 25.10.2011 5:00 Vuokko Viljakka
- Sulaa aikaa etsimässä 31.8.2011 0:00 Jantso Jokelin
- Taidenäyttely kuvaa demokratian irvokkuutta 9.7.2011 0:01 Jantso Jokelin
- Aika ei kuivata akvarellistin sivellintä 6.7.2011 0:00 Kari Angeria
- Pikkutarkkoja visioita luonnosta 6.7.2011 0:00 Johannes Palmgren
Konsertit
| Erhu soi tunteikkaan lumoavasti 04.2.2012
|
| Nielsenin musiikissa soi elämä 29.1.2012
|
| Balanssi kantaesityksen kompastuskivenä 13.1.2012
|
| Tanssii orkan kanssa 05.1.2012
|
| Jouluista hartautta ja kauneutta 21.12.2011 0:01
|
Näyttelyt
| Tilhi tukka pystyssä 17.1.2012
|
| Sisarukset vangitsivat talven valoa 13.1.2012
|
| Taitonaiset paikallaan 13.1.2012
|
| Tom of Finland -kokoelma Turkuun 18.12.2011 0:00
|
| Oiva ripustus antaa erilaisuudelle tilaa 6.12.2011 0:01
|
Teatteri
| Ahaa Teatteri tutkii nuoruutta 09.2.2012
|
| Ihmisvaatteet, koiran aatteet 30.1.2012
|
| Solveigin laulu saa uuden sovituksen 27.1.2012
|
| Kauhun ja vauhdin farssi 27.1.2012
|
| Leea Klemolan Jessika palaa Kuopion teatteriin 19.1.2012
|
Tanssi
| Kauniit, jylhät ja rajut luonnonvoimat 09.2.2012
|
| Lähellä, silti poissa 24.11.2011 20:40
|
| Gagaaja tanssii aivan kuin kukaan ei katsoisi 22.6.2011 0:00
|
| Vain luonnonoikku nautti opettamisesta 1990-luvullla 22.6.2011 0:00
|
| Suhteiden loputon valtataistelu 22.6.2011 0:00
|


