Pikkutarkkoja visioita luonnosta
Johannes Palmgren
Pieksämäen Kulttuuripappila Sylvin tiistaina avatussa näyttelyssä on esillä lähes fotorealistisia luontomaalauksia.
Parikkalalaisen Hanna Aallon näyttelyssä on teoksia luonnosta ja eläimistä eri tekniikoilla.
- Kaikkia teoksia yhdistää pikkutarkka pyrkimys realismiin. Luonnon kuvaajana Aallon tyyliä voisi verrata jopa kuopiolaisiin Wrightin veljeksiin, kertoo Pappilan tukiyhdistyksen puheenjohtaja Ilkka Seppä.
Näytillä on paitsi maalauksia myös koruja ja lautasia. Teoksia yhdistää yksityiskohtaisuus.
- Samaan aikaan esillä olevassa Pekka Kautovaaran valokuvanäyttelyssä keskitytään perinteisiin käsitöihin ja esitellään niiden valmistuksen vaatimaa tarkkuutta. Aalto on nuori nykytaiteilija, jonka teoksia voi ajatella vastaavina, tämän päivän kädentaitojen mestarinäytteinä, Seppä hehkuttaa.
Hanna Aallon näyttelyä pääsee katsomaan 7.8. saakka. Kautovaaran valokuvanäyttely on Sylvissä nyt viimeistä viikkoa. Ensi tiistaina tiloissa käynnistyy Pieksämäen kuvataideseuran kesänäyttely.




