Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 04.06.2010 00:01
A A A

Ratkaisevan hetken vuoksi

Maailmassa ei ole mitään sellaista, jolla ei olisi ratkaisevaa hetkeä, Henri Cartier-Bressonin (1908-2004) tiedetään sanoneen.

Kuvajournalismin isäksikin kutsutun ranskalaisen tavoite oli ikuistaa tuo hetki. Hän kuljetti mukanaan pientä Leica-kameraa, ja vaivihkaa tallensi ympäristöä matkoillaan.

Kärsivällisesti hän odotti tuntejakin hetkeä, jolloin todellisuus järjestäytyi juuri oikealla tavalla.

- Ja tuolloin, ratkaisevalla hetkellä, hän puristi laukaisinta. Hän oli kuin metsästäjä, sanoo Magnum Photosia edustava Andréa Holzherr.

Kuopion VB-valokuvakeskuksen kesänäyttely Early Works tarjoaa kuvia Cartier-Bressonin varhaistuotannosta lähinnä 1930-luvulta. Kuvat kuljettavat muun muassa Saksan, Italian ja Meksikon läpi aikaan, jolloin Cartier-Bresson ei vielä kuvannut ammatikseen vaan huvikseen.

- Tuolloin oli tapana, että hyvävaraisen perheen poika lähti ennen vakiintumistaan pariksi vuodeksi kiertämään maailmaa, Holzherr sanoo.

Vaikka Cartier-Bresson oli varakkaasta kodista, kuvissa varakkuus ei loista. Kuvat ovat kaduilta ja toreilta, köyhistä ja kerjäläisistä.

- Hän oli vielä irti aikuisten velvollisuuksista ja huolista, mutta silti havaitsi, että kaikilla asiat eivät olleet yhtä hyvin kuin hänellä. Hän oli boheemi, joka katseli ympärilleen tarkasti.

Kuvaamaton kuvaaja Henri Cartier-Bressonille oli tärkeää kuvata todellisuutta sellaisenaan. Hän ei halunnut ihmisten huomaavan kuvaamista tai katsovan suoraan kameraan. Salaman käyttämistä Cartier-Bresson piti äärimmäisen epäkohteliaana.

- Sehän on kuin tulisi konserttiin pistooli kädessä, kuvaajan kerrotaan sanoneen.

Vaikka Cartier-Bresson kuvasi itse, hän ei halunnut tulla kuvatuksi. Hän suostui itsestään kertovaan dokumenttiinkin vain sillä ehdolla, ettei hänen kasvojaan näytetä.

Myöskään Early Works -näyttelyssä ei ole ainuttakaan taiteilijan kasvokuvaa. Tästä huolimatta Andréa Holzherr vakuuttaa, että näyttely kertoo Cartier-Bressonista huomattavasti enemmän kuin hänen muut näyttelynsä.

- Kuvista voi päätellä hänen ikänsä, ympäristönsä, mitä hän teki ja keitä hän tapasi.

- Esimerkiksi vanha Cartier-Bresson ei olisi ottanut alastonkuvia, joita hän nuorena otti, Holzherr sanoo.

Cartier-Bressonille oli tärkeää, ettei hänen kuviaan muokattu jälkikäteen. Esimerkiksi vedosten reunoihin on jätetty mustat laidat osoittamaan, ettei kuvia ole rajattu.

- Hän sommitteli kuvansa aina täydellisesti. Yhdistettynä ratkaisevaan hetkeen ne ovat ovat tavallaan ajattomia kuvia mistä tahansa paikasta, ja silti mielenkiintoisia ja merkityksellisiä.

Näyttely varastoon Kesänäyttelyn seuraava osoite on varasto. Early works -näyttelyä halutaan suojella siten, että työt ovat vuoron perään esillä ja säilytyksessä.

- Tämä näyttely oli esillä edellisen kerran vuonna 2008 Mannheimissa Saksassa. Kuopiosta näyttely siirtyy lepäämään pimeään, ja seuraavan kerran työt ovat nähtävillä vuonna 2012, kertoo Andréa Holzherr.

Esillä olevat vedokset on tehty 80-luvulla, ja ne ovat kaikki Cartier-Bressonin tarkastamia.Holzherrin mukaan kuvien uudelleenvedostamiseen on hyvin hankala saada lupaa. Siksi nykyisiä vedoksia on varjeltava tarkkaan.

Maailmalla kiertää kaikkiaan kuusi erilaista Cartier-Bressonin näyttelyä.

Kuopion näyttelyssä on esillä 85 mustavalkoista kuvaa, mukana myös tunnetuimmat "klassikkokuvat". Kaikkiaan näyttelyissä on alle 500 kuvaa, vaikka arkistoissa on tuhansia negatiiveja. Niihin pääsevät käsiksi vain tutkijat.

- Henri oli hyvin tiukka kontrolloimaan, mitä kuvia julkaistiin. Joku nuorempi kuvaaja taisi kutsua häntä jopa kuvaterroristiksi.

Suomessa Cartier-Bressonin kuvia on ollut esillä viimeksi vuonna 2000 Helsingin kaupungin taidemuseossa Meilahdessa, jolloin esillä oli Eurooppa-kokonaisuus.

- Henri olisi ollut varmasti hyvin onnellinen, että tämä näyttely on tullut Kuopioon.

Early Works -näyttely VB-valokuvakeskuksessa 4.6.-29.8. Barson kellarissa esillä Victor Barsokevitschin valokuvia.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näyttelyt