| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Silmukat hyppäsivät puikoilta puulle ja saveen
Tiina Laasonen suunnittelee silmukkansa ensin sapluunalle ja siirtää ne sitten puuhun. Taustalla teos Läpinäkyvä.
Taiteilija
Seinäjokelainen kuvanveistäjä on tuonut Silmukoita-näyttelynsä Varkauden taidemuseoon.
- Kiirettä riittää. Purin ja pakkasin maanantaina näyttelyn Raisiosta ja olin jo tiistaina pystyttämässä uutta näyttelyä Varkauteen. On kolmivuotisen apurahakauteni ensimmäinen vuosi ja menossa jo seitsemäs oma näyttely.
- Innostuin vuosien jälkeen taas grafiikasta ja tein puupiirroksiakin Seinäjoen graafikoiden 10-vuotisnäyttelyyn. Niissäkin on silmukoita. Ensi vuodeksi on onneksi sovittu vain yksi näyttely ja voin keskittyä enemmän taiteen tekoon, hän uskoo.
Näkyy läpi
Varkauden näyttelyssä on puuta ja posliinisavea. Hiljainen tila, 7-osainen, puinen tilateos täyttää näyttelysalista puolet.- Haluan kasvattaa Hiljaista tilaa ja tehdä siihen mukaan myös suurempia osia, Laasonen kertoo.
Venyneen villapaidan muoto toistuu tekijän mukaan ehkä parhaiten teoksesta Läpinäkyvä. Sen hän teki alunperin Nelimarkka-museoon Alajärvelle.
Teoksen silmukoiden takana olleesta ikkunasta aukesi tuolloin pohjalainen talvimaisema. Nyt Läpinäkyvän taustalle heijastuvat tummat varjot.
Pohjalaiset kapiot
Kansasen salin lattialle Laasonen on koonnut tilateoksen Lähteminen. Posliinisavinen installaatio lainaa muotonsa tiukkaan pakatuista kapiolakanoista.Äskettäin Tanskassa esillä olleeseen teokseen kuuluu myös puinen kuljetuslaatikko.
- Lakanarullia on 33 eli juuri sopivasti pohjalaisen naisen kapioiksi. En raaskinut käyttää mallina äitini aitoja kapiolakanoita. Ompelin mallilakanan itse, pesin, mankeloin, käärin sen tiukaksi paketiksi ja valoin sitten muottiin. Pitsin ostin kaupasta, sillä vaikka käsitöitä teenkin, ei hienon lakanapitsin nypläys taitaisi minulta ihan onnistua, hän epäilee.
Pronssia ja kenkiä
Laasonen on Limingan Taidekoulun kasvatti. Näyttelytoiminnan hän aloitti 1990-luvun alussa. Hän on pitänyt siitä lähtien lukuisia näyttelyitä eri puolilla Suomea ja useissa muissa maissa.Savossa taiteilijan töitä on nähty aiemmin ryhmänäyttelyssä Varkaudessa sekä Savonlinnassa.
Silmukoiden innoittamien puu- ja posliinisaviteosten lisäksi Laasonen tekee myös pronssiveistoksia ja eri aihemaailmoissa liikkuvia tilateoksia. Raisiossa nähtiin muun muassa 128 keraamista korkokenkää.
- Kuulun VARIKKO-taitelijaryhmään. Hankimme kahdeksan vuotta sitten EU:n tuella käyttöömme Seinäjoen tyhjät veturitallit. Siellä on seitsemän naiset työtilat ja galleria, mitä pyöritämme kökkätyöllä (talkoilla).
- Oli melkoinen muutos siirtyä rintamiestalomme matalasta kellarista 56 neliön suuruiseen ja yli kuusi metriä korkeaan työhuoneeseen. Mittasuhteet menivät sekaisin. Dreijasin siellä ensimmäisenä niin suuren ruukun, ettei se mahtunut edes omaan uuniin. Teosten koko on selvästi kasvanut suuremmissa tiloissa.
Tiina Laasosen puuveistoksia ja installaatioita Silmukoita-näyttelyssä Varkauden taidemuseossa 20.11.2009 - 10.1.2010
|
|
Konsertit
| Erhu soi tunteikkaan lumoavasti 04.2.2012
|
| Nielsenin musiikissa soi elämä 29.1.2012
|
| Balanssi kantaesityksen kompastuskivenä 13.1.2012
|
| Tanssii orkan kanssa 05.1.2012
|
| Jouluista hartautta ja kauneutta 21.12.2011 0:01
|
Näyttelyt
| Tilhi tukka pystyssä 17.1.2012
|
| Sisarukset vangitsivat talven valoa 13.1.2012
|
| Taitonaiset paikallaan 13.1.2012
|
| Tom of Finland -kokoelma Turkuun 18.12.2011 0:00
|
| Oiva ripustus antaa erilaisuudelle tilaa 6.12.2011 0:01
|
Teatteri
| Ahaa Teatteri tutkii nuoruutta 09.2.2012
|
| Ihmisvaatteet, koiran aatteet 30.1.2012
|
| Solveigin laulu saa uuden sovituksen 27.1.2012
|
| Kauhun ja vauhdin farssi 27.1.2012
|
| Leea Klemolan Jessika palaa Kuopion teatteriin 19.1.2012
|
Tanssi
| Kauniit, jylhät ja rajut luonnonvoimat 09.2.2012
|
| Lähellä, silti poissa 24.11.2011 20:40
|
| Gagaaja tanssii aivan kuin kukaan ei katsoisi 22.6.2011 0:00
|
| Vain luonnonoikku nautti opettamisesta 1990-luvullla 22.6.2011 0:00
|
| Suhteiden loputon valtataistelu 22.6.2011 0:00
|


