Sulaa aikaa etsimässä
Jantso Jokelin
Leo Kosonen lienee monelle savolaiselle tutumpi arkkitehtinä ja Kuopion kaavoituspäällikkönä. Ei ole kuitenkaan syytä, miksei häntä tulisi tuntea myös ansioituneena taidemaalarina. Luontoa tunnontarkasti ja hartaasti kuvaavat akvarellityöt ovat kiertäneet jo näyttelyn jos toisenkin ja lisää tulee jatkuvasti.
- Tämä on hyvää vastapainoa työlle. Toisaalta maalaaminen on itsensä luovaa kehittämistä ja omalla tavalla hyvin vaativaa, Kosonen pohtii.
Arkkitehdin toimenkuvaan on kuulunut muun muassa Kuopion kävelykeskustan kehittäminen sekä Saaristokadun suunnitteleminen. Tärkeitä teemoja ovat olleet myös ympäristöystävällinen kaupunkisuunnittelu, autoriippuvuuden vähentäminen ja ihmisten viihtyvyys.
- Kuten kaupunkisuunnittelussa, myös maalatessa tilanteet vaihtuvat ja maiseman rakennus tapahtuu vaiheittain. Kaupunkisuunnittelussa tämä voi kestää vuodesta kymmeneen vuotta, akvarelli puolestaan voi olla valmis vartissa. Mutta itse prosessi on samankaltainen pohtii.
Keskittyminen Leo Kosonen on maalannut teini-ikäisestä asti. Harrastus jäi sivuun opiskeluvuosina, mutta innostus heräsi uudelleen ja on nyt jatkunut jo toistakymmentä vuotta.
Arkkitehdin koulutukseen kuuluvat taide- ja rakennushistorian opinnot ovat olleet taiteilijalle eduksi. Myös arkkitehtiliiton järjestämien taideleirien osuutta hän pitää tärkeänä.
- Akvarellimaalausta ei Suomessa nähdä paljoakaan. Muista Pohjoismaista tunnetaan enemmän akvarellitaiteilijoita.
Vaikka öljyvärien mietteliäisyys ja kerroksellinen rakentaminen puuttuvat, akvarellimaalaus vaatii keskittymistä ja vakaata kättä. Kun työn kerran aloittaa, se on vietävä loppuun. Veden käyttäytyminen paperilla tuo maalaukseen oman sattumaelementtinsä.
Vesi ja lumi ovat usein esillä Kososen töissä. Näyttelyn nimi Sulaa aikaa kuvaa hyvin sekä luonnon että akvarellimaalauksen luonnetta.
Kosteus ja lämpötila vaikuttavat maalausprosessiin.
Kosonen esittelee työtä, joka on maalattu Oulankajoella Kiutakönkään äärellä. Kosken kuohu on tarttunut maalaukseen. Kun ilma on kostea, voi maalata pitkään ilman, että maali kuivuu.
- On aivan eri asia maalata kuivana kesäpäivänä, jolloin maali kuivuu heti.
Muuttuva luonto Kosonen on päätynyt luontoharrastajaksi maalaamisen kautta ennemmin kuin toisinpäin. Luonto on perinteinen, mutta haastava maalauskohde, sillä värit ja valot vaihtuvat nopeasti.
- Suurin haaste on saada kuvaan tapahtuma. Luonto muuttuu, eikä maiseman maalaaminen voi siksi olla vain kopioimista. Pitää luoda tarina siitä, mitä tapahtuu tai tapahtui.
Kosonen lähtee usein viikoksikin luontoon matkailuautolla, jossa voi huonon kelin sattuessa maalata vaikka ikkunasta. Aina maalausta ei synny, vaikka samoaisi pitkäänkin.
- Saatan joskus kävellä koko päivän maalamatta mitään. Kerran sen sijaan löysin suuren esiintymän haaparouskuja ja poimin niitä sitten viisi korillista, Kosonen nauraa.
Leo Kososen akvarellinäyttely Sulaa aikaa - keväästä syksyyn 18.9. saakka Galleria Carreessa os. Kauppakatu 13.




