Taiteen vientituotteet

Kuva: LauraHorelli&Ann Kaneko

Laura Horellin ja Ann Kanekon videoinstallaatio Trading Places (Paikanvaihtoja) kuvaa molempien muuttoja Berliinissä ja Los Angelesissa. Lisäksi teoksessa keskustellaan muun muassa taiteilijan selviytymisstrategioista sosiaalisissa kuvioissa.

Export-Import

Taiteen kansainväliset suomalaiset Helsingin Taidehalli, 28.2. saakka Suomi on aina kiinnostunut syrjäisen maansa menestyksestä maailmalla. Kuvataiteilijoilla on tässä itsetunnon rakentamisessa ollut oma, historiallinen paikkansa.

Nykyisessä kulttuurien sekoittumisen tilanteessa useimmat ammattitaiteilijat opiskelevat tai asuvat eripituisia aikoja ulkomailla. Mikä on kansainvälisyyden anti? Mikä tekee taiteilijasta kansainvälisen?

Tätä kysyy Suomen taideyhdistyksen Helsingin Taidehalliin kokoama Export-Import-näyttely.

Lähtemisen ehdot

Suomen ensimmäinen taidekoulu oli vuonna 1846 perustettu Turun piirustuskoulu. Koulutuksen niukka anti ajoi taiteilijoita parempaan oppiin ulkomaille.

Tukholman ja Kööpenhaminan taideakatemiat olivat suomalaisille aluksi tärkeitä. Eniten kiinnostivat suomalaisia Düsseldorf ja Pariisi; ensimmäinen kuuluisan maisemamaalauskoulunsa vuoksi, jälkimmäinen myös kansainvälisen kulttuurikiehuntansa takia. Pietariinkin oli perustettu laadukas taideakatemia vuonna 1758, mutta se ei - arvatenkin poliittisista syistä - houkutellut suomalaisia.

Ulkomailla työskentely mahdollistui apurahojen turvin. Matkat tehtiin vuosisadan alussa Keski-Eurooppaan mutta varsinkin 1920-30 -luvulla myös Yhdysvallat alkoi kiinnostaa.

Muuttuva maailma

Pysyvä ulkomailla työskentely ja taiteen esittämiseen tarvittavan verkoston luominen näyttää saavan alkusysäyksensä halusta nähdä maailmaa. Opiskelu on tällöin käytännöllinen ja moniulotteinen tapa uusien vaikutteiden sisäänajoon.

Malliesimerkistä käy taidemaalari Kristiina Uusitalo, joka Fulbright-stipendin turvin lähti opiskelemaan Yhdysvaltoihin 1980-luvulla ja asui ja työskenteli useita vuosia New Yorkissa.

Paluupäätös Suomeen liittyi elämän laatuun. Näyttelyssä olevien, alumiinille maalattujen luontoaiheiden vapautunut käsittely näyttää monikulttuurisen työskentelyn saldona osaavaa, kompromissitonta näkemyksellisyyttä.

Nykytaiteilijoiden suosikkikeskus on nyt Berliini. Sen etuja ovat keskeinen sijainti, edulliset vuokrat ja tosiasia, että kaupunki vetää puoleensa väkeä kaikkialta maailmalta.

Taidekaupan osuutta ei Taidehallin näyttelyssä edes sivuta. Kuitenkin taiteen tuotteistaminen ja vientistrategiat ovat nykypäivän etu tai kiviriippa.

Suomalaisen taiteen kansainvälisyyttä edustamaan perustettiin 1992 näyttelyvaihtokeskus FRAME, joka myöntää apurahoja suomalaisen nykytaiteen esittelyyn ulkomailla ja järjestää kansainvälisiä näyttelyitä.

Kansainvälisesti menestynein suomalainen taidebrändi on valokuvataiteen alueella käsitteeksi noussut Helsingin koulu, jonka taiteilijat ovat vakiovieraita suurissa näyttelyissä.

Taidehallissa ovat esillä Ola Kolehmaisen ja Elina Brotheruksen teoskokonaisuudet. Teoksissa ei ole vikaa, mutta jos kansainvälisyys on sitä, että matkustaessani maailman ääriin näen siellä samat teokset kuin kotona, niin ei kiitos. Tuottamisen ja gallerismin heikko kohta on urautuminen.

Riskittömyys ja tuotteen levittäminen hampurilaisketjun tapaan on kuvataiteen uustotalitarismia, jossa virallisen taiteen elkeet ovat selvästi nähtävillä.

Lähetä artikkelin linkki: Sähköposti Facebook Delicious