EmediateAd

Todellisuus on kaunis

6.9.2009 21:31
Kuva: Mikko Stig/Lehtikuva

Sveitsiläisen Pipilotti Ristin Elixir-näyttelyn suuret videoinstallaatiot täyttävät nykytaiteen museo Kiasman kuudennen kerroksen. Kokonaisuus on runsas niin väri-, kuva- kuin äänimaailmaltaankin.

Pipilotti Rist katsoo kattoon projisoituja videoteoksia.

PIPILOTTI RIST Elixir

Nykytaiteen museo Kiasmassa 6.12. saakka. Sveitsiläinen Pipilotti Rist (s.1962), jonka suuria videoinstallaatioita on nähty äskettäin sekä Pariisissa Pompidou-keskuksen aukiolla, että Venetsian San Stae -kirkon holvikattoon projisoituina, kokoaa uusimman tuotantonsa Kiasman kuudenteen kerrokseen yhdeksi kokonaisuudeksi. Sen nimi on Elixir, ja taiteilija toivoo sen olevan hoitava, ravitseva ja energiaa antava mielen lääke.

Näyttely on hollantilaisen Boijmans Van Beuningen -museon ja Kiasman yhteistuotanto.

Elämys tilasta
Taidenäyttelyiden tavanomaisin rutiini on esitellä tilaan sijoitettuja suurempia tai pienempiä taide-esineitä, joiden taustat ja tekotavat informoidaan ja joiden illuusioluonne on katsojalle selvä.

Elixir on valinnut niukan ohjailevuuden linjan - näyttelyyn opastava materiaali on pohjakaavioina ja teksteinä museon alakerrassa.

Näyttelyyn mennään punaisten nukkamattoympyröiden opastamana; kengät jätetään eteiseen. Lepotilaan suostutteleva strategia jatkuu tilassa. Videoteokset on projisoitu kattoon ja seinille ja pehmeäpintaisella lattialla olevat käärmemäiset niskatyynyt houkuttelevat vaakatasoon. Kiasman arkkitehtuuri sulautuu kerroksisiin tekstiiliseinämiin.

Elixirissä on kuusi osaa, joiden rajat hämärtyvät kokonaistaideteokseksi. Sydän hämmentyy, sydän huuhtoutuu -teos (2004) projisoidaan pimeän aikaan museon viidennen kerroksen ikkunaan.

Pipilotti Rist (taiteilijanimi Peppi Pitkätossun mukaan) nousi 1986 tapahtuneen debyyttinsä jälkeen videotaiteen supertähdeksi. Hän osaa paljon muutakin. Hän oli kauan Les Reines Prochaines -yhtyeen jäsen ja suunnitteli esiintymislavoja rockyhtyeille, sekä ohjasi heidän musiikkivideoitaan. Graafisen suunnittelun ja valokuvauksen opinnot edelsivät videouraa.

Runsaudella
Moniosaaminen näkyy Elixirissä. Sen väri-, kuva, -ja musiikkimaailma on runsas ja kohtuullisuuden rajat ylittävä.

Syleilevän tilan kuvien aiheina on kaikki mahdollinen kiviseinästä keuhkojen sisäpintaan. Aiheet eivät voisi olla banaalimpia; kukkameret ja yliväritetyt luonnonilmiöt ovat tuttuja joka supermarketista. Sen estetiikan vietäväksi on kuitenkin helppo antautua, sillä se ei kauppaa eikä saarnaa mitään muuta kuin ajatusta kaiken pohjimmaisesta kauneudesta. Tulee mieleen Dostojevskin lausahdus: Kauneus pelastaa maailman.

Elixirin kuvakäsityksessä on särmää. Feministiksi tunnustautuva taiteilija esittelee naiseutta itsevarmalla arvokkuudella. Hän ohittaa arkipäivän normia luovat sovinnaisuudet ja liittää teoksessa Ginan mobile (2007) vaginan tarkat kuvat olemisen sykkivään kukkatarhaan.

Tämä kattava ja vaikuttava läsnäolo on Pipilotti Ristin vuolaan luomisen tuote mutta se on myös museoyhteistyötä parhaimmillaan. Kauneuden ja helppouden atmosfäärin eteen on tehty paljon työtä. Tilassa kaikki on viimeisteltyä ja paikallaan; koivun oksista riippuvien, valkeiden muoviesineiden varjo seinällä ei olekaan varjo vaan tietokoneella tehty kuva.

On johdonmukaista, että Pipilotti Rist on tiivistänyt moniosaamisensa kokoillan elokuvaan Pepperminta. Ensi-ilta on tämänvuotisilla Venetsian filmijuhlilla. Sen Suomeen tuloa odotellessa voi viettää aikaa kokeilevaa elokuvaa muistuttavassa tilassa, jonka antama happi on pitkävaikutteinen ja terapeuttinen.

JAAKKO RÖNKKÖ

Kommentoi artikkelia